Ruoka

Maatila voitti ensimmäistä kertaa Vuoden lähiruokateko -palkinnon

Heikkilän Juustola Pälkäneellä sai kiitosta erityisesti eläimistä, pelloista ja ilmastosta huolehtivana positiivisena uudistajana.
Janne Ylimys
Annika Heikkilä ja Pekka Moisio saivat kiitosta erityisesti siitä, että he välittävät tietoa maatilan elämästä somessa.

Suomen Messusäätiön lahjoittama 2 000 euron Vuoden lähiruokateko 2019 -palkinto myönnettiin Heikkilän Juustolalle. Sen vastaanottivat tänään tilalliset Annika Heikkilä ja Pekka Moisio Lähiruoka & luomu -messuilla Helsingissä.

Pälkäneen Laitikkalan kylässä sijaitsevalla Heikkilän tilalla on viljelty maata vuosien mittaan monin tavoin. On kokeiltu muun muassa viljakasveja, juureksia ja vihanneksia, ja tilalla on ollut hevosia, sikoja, lampaita, kanoja ja lehmiä. Nykyisellä omistajasuvulla tila on ollut vuodesta 1694.

Pirkko ja Markku Heikkilä aloittivat maidon jalostamisen tilalla vuonna 1995. Juustola oli aluksi pelkkä harrastus autotallin takahuoneessa, mutta kysyntä ja laadukkaat tuotteet kasvattivat siitä pian oikeata liiketoimintaa ja autotallista hyväksytyn elintarvikehuoneiston.

Vuonna 2010 tytär Annika Heikkilä ja hänen aviopuolisonsa Pekka Moisio ryhtyivät yrittäjiksi. Nykyään Heikkilän Juustola ja Tila tunnetaan laadukkaista juustoistaan, joita markkinoidaan eri somekanavissa.

"Tila on minun kotitilani. Meitä on kaksi siskosta, ja jotenkin oli aina selvää, että minä meistä kahdesta jään kotiin. Tilakaupat olivat jo vireillä, kun minä ja Pekka aloimme seurustella. Eipä tainnut kaupunkilaispoika silloin tietää, mihin kelkkaan hyppäsi", kuvaa Annika Heikkilä sukupolvenvaihdoksen alkuaikoja.

Palkittujen mukaan pienyrittäjyys on rankkaa, mutta palkitsevaa.

´"Eläinten parissa työskentely on kovin sitovaa, ja siinä tulee hallita monia suuria kokonaisuuksia. Esimerkiksi viimevuotiset vaihtelevat säät toivat omat haasteensa satojen korjaamiseen. Työ juustolassa on fyysistä ja tarkkaa, paljon siivoamista ja pesemistä. On tämä toki mukavaakin – silloin kun eläimet ovat terveinä, koneet eivät hajoa ja tilauksia satelee ovista ja ikkunoista. Näin ei kyllä liian usein pääse käymään", Heikkilä kertoo.

Pariskunnasta tuntuu hienolta, että kova työ noteerataan. "Lahjoitamme puolet palkintorahasta hyväntekeväisyyteen. Nyt mietimme sille sopivaa kohdetta", he toteavat.

"Heikkilän Juustola on ensimmäinen maatila, joka on voittanut Vuoden lähiruokateko -palkinnon. On ollut hienoa seurata, miten yhä useampi maatila on lähtenyt jatkojalostamaan tuotteitaan ja ottanut aktiivisen roolin ruokaketjussa muun muassa omien myyntikanavien kautta", toteaa palkintoraadin puheenjohtaja Kirsi Viljanen maa- ja metsätalousministeriöstä.

Palkintoraati kiittää Heikkilän Juustolaa pitkäjänteisestä työstä maaseudun yritystoiminnan ja yrittäjäverkostojen eteen. Juustolan tuotteita myydään lähiruokamyymälöissä, isoissa herkkukaupoissa ja valtakunnallisesti Eggspress-tilauskanavan kautta. Maatilan homogenisoimaton maito on saanut vahvaa asiakaskuntaa suurten kaupunkien kahviloissa.

Raadin mukaan juustolan yrittäjät ovat taidokkaasti ottaneet some-kanavat haltuun ja tilan elämästä sekä arjen iloista ja murheista kerrotaan avoimesti ja hyväntuulisella meiningillä.He välittävät tietoa normaalista maalaiselämästä ja eläinten luonnollisesta käyttäytymisestä, ruokavalioista ja paljosta muusta, mistä monet nykyajan ihmiset ovat vieraantuneet, raati kiittää.

Vuoden lähiruokateko 2019 -palkinnonsaajan päätti Lähiruoka & luomu -messujen kehitysryhmä. Palkinto jaettiin tänä vuonna seitsemännen kerran.

Lähiruoka & luomu -messut ja Kevätmessut Messukeskuksessa Helsingissä jatkuvat 7.4. saakka. Erityisruokavalioita esittelevä Lautasella-tapahtuma on avoinna perjantaista lauantaihin 5.–6.4.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Maalaisfestari Karjurockissa tarjoillaan ylpeänä oman tilan antimia: "Laadukas lähiruoka on tämän vuoden kantava teema"

Huippukokki visioi, miten maaseutu elvytetään: ”Jos minulla olisi maatila, kasvattaisin siellä voikukanjuurta ja takiaisenjuurta”

Söin täällä: Muusi ei ollutkaan liisteriä Teboililla

Asuntomessuilla syödään kotimaista broileria ja ruotsalaisia lihapullia