Ruoka

Snellman lähtee mukaan ravintolabisnekseen – Uusi paniniravintola aukeaa Tampereelle

"Laadukasta pikaruokaa" tarjoava ravintola mainitsee kilpailuvalteikseen raaka-aineiden tuoreuden ja kotimaisuuden.
PASI TIITOLA
Snellmanin valmisruokatoimialan toimitusjohtaja Tommy Snellman tahtoo tarjota suomalaisille entistä laadukkaampaa pikaruokaa.

Lihatalona tunnettu Snellman tahtoo tuoda markkinoille aiempaa laadukkaampaa pikaruokaa. Yhtiö avaa Mr. Panini & Co. -nimisen ravintolan Tampereelle huomenna perjantaina. Ravintola perustuu entuudestaan olemassa olevalle Mr. Panini -leiville, joita on kehitetty ravintolatoimintaa silmällä pitäen.

"Olemme kehittäneet Mr. Panini konseptia asiakaspalautteen perusteella jo useamman vuoden", kertoo kehityspäällikkö Janne Ikonen.

"Osa toiveista oli sellaisia, että niitä ei ollut mahdollista toteuttaa vähittäismyynnissä, mutta ravintolassa ne toimivat", hän jatkaa.

Ikosen mukaan ravintolassa on esimerkiksi mahdollista käyttää enemmän tuoreita kasviksia kuin vähittäismyynnissä olevissa panineissa.

"Sikäli voi sanoa, että kyseessä on premium-versio."

Ikonen kuvailee ravintolan tuotteita tasokkaaksi pikaruuaksi. Hänen mukaansa sanaa pikaruoka ei tule ymmärtää laadullisesti huonoksi, ainoastaan nopeaksi ja vaivattomaksi.

"Meille lähtökohtana on ollut maku, maku ja maku."

Uudessa ravintolassa on lämpimien patonkien lisäksi tarjolla myös salaattia ja keittoa. Ottaapa asiakas minkä annoksen hyvänsä, sen saa kasata itselleen mieluisista ainesosista.

"Annosten yksilöiminen on maailmalla suosittua, ja erityisesti nuoret haluavat valita itselleen räätälöityjä annoksia", kertoo Snellmanin valmisruokatoimialan toimitusjohtaja Tommy Snellman.

Tampereen ravintola on toistaiseksi ainoa laatuaan. Avautuessaan se työllistää 12 ihmistä. Snellmanin mukaan laajentaminen Suomen muihin kaupunkeihin riippuu asiakkaista.

"Jos tämä onnistuu, voimme avata ravintoloita muuallekin. Somessa meitä on ehditty jo toivoa muuallekin."

Snellmanin mukaan muihin kaupunkeihin avattavat ravintolat olisivat ulkoasultaan erilaisia kuin Tampereelle nyt avattava. Hämeenkadulla sijaitsevaan 1950-luvulla rakennettuun taloon avattavan ravintolan yleisilme on haluttu sovittaa sijaintinsa mukaiseksi.

"Esimerkiksi tuoleiksi on valittu 50-luvulta tuttuja koulunpenkkejä", kertoo ravintolan sisätiloja suunnitellut sisustusarkkitehti Eerika Malkki.

Snellmanin mukaan ketjuksi kehittyminen ei edellyttäisi yhtenevää sisustusta jokaisessa ravintolassa. Hänen mukaansa kyse on ennemmin tiettyihin periaatteisiin sitoutumisesta.

"Raaka-aineiden kotimaisuus on meille ensisijaista."

"Ravintola avattiin Tampereelle erityisesti siksi, että täältä löytyi liiketila keskeiseltä paikalta", Ikonen ja Snellman kertovat.

Hämeenkadun alkupäässä sijaitseva Mr. Panini on vain runsaan sadan metrin päässä rautatieasemasta. Ikonen huomauttaa, että päivän ruuhkaisimpiin aikoihin ravintolan vierestä kulkee monta sataa ihmistä tunnissa.

Lähettyvillä sijaitsevat kilpailijat eivät myöskään huolestuta uuden ravintolan avaajia. Päinvastoin, he katsovat tuoreuden ja kotimaisuuden olevan heille valtteja.

Snellman kertoo, että odotukset ravintolan onnistumista kohtaan ovat korkealla, ja nurkan takana odottavalta vappuaatolta on lupa odottaa hyvää myyntiä.

"Kun avataan, niin asiakkaita tulee paljon. Toivon, että meille jonotetaan. Tärkeintä on kuitenkin saada asiakkaat tulemaan toisenkin kerran."

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lihan alkuperä ei selviä pikaruokaketjuissa edes kysymällä – Subwayn ja Hesburgerin myyjiltä harhaanjohtavaa tietoa

Ikääntynyt: Unohda laihdutus ja keskity ruuan laatuun!

Perinteinen saunapalvikinkku hakee turvaa EU:sta kahdella tavalla – molemmissa kestää vuosia

Söin täällä: Venäläisten suosima kauppakeskus Zsar ei luota edes suomalaiseen ruokaan