Ruoka

SOK: Tuontiperunat jätettiin pois oikeaan aikaan – "Se on herkästi hävikkitavaraa, mikä jää kotimaisen jalkoihin"

Varhaisperunan kausi alkoi viikko etuajassa. Juhannusviikko on ollut yleensä vedenjakaja.
PAsi Leino
Nyt myydään irtoperunaa. Juhannuksen jälkeisellä viikolla kuori kehittyy niin, että perunat kestävät pussiin pakkaamisen.

S-ryhmässä tuontiperunat on jätetty pois valikoimista tälle viikolle. "Tuontiperunaa ei pitäisi enää olla kaupoissa", kertoo ryhmäpäällikkö Veli-Matti Puhakka SOK:sta.

Poikkeuksena on yksi nimike Italiasta, siikliä.

S-ryhmän varhaisperunakausi alkoi ennen pääsiäistä espanjalaisilla ja egyptiläisillä perunoilla. Seuraavaksi varhaisperunoita tuotiin Ruotsista. "Kotimainen kausi on yleensä viikon, kaksi myöhemmin."

Puhakan mukaan ennuste osui tänä keväänä oikeaan ja tuonti osattiin jättää pois oikeaan aikaan.

Varhaisperunassa suomalainen ottaa suomalaisen tuotteen, Puhakka sanoo. "Se on herkästi hävikkitavaraa, mikä jää kotimaisen jalkoihin."

Yleensä juhannusviikko on ollut Puhakan mukaan vedenjakaja. Kotimaisen varhaisperunan riittävyyttä on jännitetty. Nyt perunaa riittää ja laatu on hyvä.

Foodie.fi-palvelun mukaan Helsingissä Kannelmäen Prismassa kotimaisen multakesäperunan hinta on viisi euroa kilolta, ruotsalaisen multavarhaisperunan 1,59 euroa kilolta.

Oulussa Raksilan Prismassa pesty kotimainen varhaisperuna maksoi tänään keskiviikkona 2,59 euroa kilolta.

"Hintataso on edellisvuosien tapainen", Puhakka sanoo.

Kaupassa on odottava tunnelma. "Kauppa käy tavanomaisesti vuodenaikaan nähden."

Perunan kuumin sesonki alkaa Puhakan mukaan juhannuksen jälkeen. Perunan tuottajahinta tarkistetaan silloin päivittäin.

Puhakan mukaan kuluttajahinta muuttuu silloin kuluttajaa kiinnostavammaksi. Kipurajaa hinnalle hän ei osaa sanoa.

Lue lisää: Kotimainen varhaisperuna ei liiku – osassa kaupoista vain ruotsalaista perunaa

Aiheeseen liittyvät artikkelit

VR juottaa liikematkustajille tanskalaista ja brittiläistä kahvimaitoa: "Markkinoilla ei ole kotimaista vaihtoehtoa"

Mikko Kärnä haluaa pohjoismaisen ruokavalion UNESCO:n kulttuuriperintöluetteloon: "Lumen ja jään keskellä kasvaneille kansoille lihan sekä kalan hyödyntäminen on ollut välttämätöntä selviytymisen kannalta"

Söin täällä: Lounaalla laineilla – maisemaristeilyllä saa silliä ja kuulee Helsingin historiaa päälle

Lidl kertoo lisänneensä suomalaista ruokavientiä roimasti – "Ei ole mitään syytä hidastaa tahtia"