Ruoka

Juhannus tuo Alkon myyntiin huiman piikin: Alkoholittomien oluiden ja kuohuviinien myynti kasvaa yli 70 prosenttia

Alkon asiakkaiden käyttäytymisessä leimallista on se, että juhannuksena tuotteita ostetaan suurempia määriä ja ne ovat myös keskihinnaltaan edullisempia kuin esimerkiksi jouluna.
Jaana Kankaanpää
Erityisesti Prosecco ja kuohuviineistä valmistettavat erilaiset drinkit ovat kasvattaneet suosiotaan.

Juhannus on yksi Alkon vilkkaimmista sesongeista, kun suomalaiset valmistautuvat nauttimaan hurmaavasta valon ja keskikesän juhlasta. Juhannuksena Alkon myynti kasvaa noin 55 prosenttia.

Viime vuoden ja tämän alkuvuoden suurin hitti ovat Alkon mukaan roseeviinit, joita nautitaan nyt muulloinkin kuin laiturinnokassa tai piknikillä. Juhannus tuo roseeviineille yli 60 prosentin myynnin kasvun. Puna- ja valkoviinien kysyntä taas kasvaa noin 40 prosenttia ja kuohuviinien 72 prosenttia. Erityisesti Prosecco ja kuohuviineistä valmistettavat erilaiset drinkit ovat kasvattaneet suosiotaan.

Toisaalta juhannus on myös alkoholittomien juomien juhlaa. Alkoholittomien siiderien myynti kaksinkertaistuu, alkoholittomia oluita myydään 72 prosenttia normaalia enemmän ja alkoholittomia viinejäkin yli 50 prosenttia normaalia enemmän.

Alkon asiakkaiden käyttäytymisessä leimallista on se, että juhannuksena tuotteita ostetaan suurempia määriä ja ne ovat myös keskihinnaltaan edullisempia kuin esimerkiksi jouluna.

Juhannuksen vaikutusta myyntiin on arvioitu Alkon viime vuoden myyntilukujen perusteella. 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Nauta, kana ja sika uupuvat Linnan juhlien buffetpöydistä – näin presidentin kanslia kommentoi asiaa

Liha- ja maitotuotteiden käytön puolittaminen valtuuston käsittelyyn Espoossa

Kun lapset leikkivät mullalla ja kasvattavat itse ruokaansa, hyvinvointi lisääntyy – päiväkoteihin uusi toimintamalli

Tökkivätkö lihan korvikkeet? – Kasviproteiinien lisäämisen lautaselle voi aloittaa vaikka tölkkipavuilla