Ruoka

Juuson leivontapajayritys on toiminut jo neljä vuotta

Nuoren Juuso Tarvaisen harrastus johdatti kokkikouluun opiskelemaan
Maija Partanen
Juuso Tarvainen pitää 4H Kultakutri-kahvilaa Pieksämäen nukkekodilla ja leipoo itse kaikki myytävät leivonnaiset.

Pieksämäkeläinen Juuso Tarvainen, 17, on aina ollut innokas leipuri.

"Äiti, mummi ja mummo innostivat minua leipomiseen ja ruuanlaittoon. Olin vasta kaksivuotias, kun leivoin pullaa. Ensimmäisen täytekakun tein seitsemänvuotiaana", Tarvainen kertoo.

Kymmenenvuotiaana hän rupesi laittamaan myös ruokaa kotona.

Tarvaisen suosikkeja äidin ja mummojen leipomista herkuista ovat pullat, kääretortut ja kakut.

Tarvainen vetää ala-asteikäisille 4H-kokkikerhoa, joka kokoontuu kahden viikon välein.

Kokkikerhoon osallistuu yleensä 10–12 lasta.

Kokkikerhoa varten ohjaajat suunnittelevat kokkivihkon, josta löytyy reseptejä syksyksi ja kevääksi.

Tarvainen ohjaa myös safkasankarikerhoa, jossa ruuan valmistamisen lisäksi opetellaan ympäristöasioita kuten kierrätystä ja veden kulutuksen vähentämistä.

Juuson leivontapa -yritys on toiminut neljä vuotta.

Käytyään 4H:n järjestämän yrityskurssin Tarvainen aloitti yrityksen pyörittämisen lokakuussa 2015, 13-vuotiaana.

Hän valmistaa sekä suolaisia että makeita ja pyydettäessä gluteenittomia tai vegaanisia leivonnaisia.

Aluksi asiakaskuntana olivat tuttavat ja lähipiiri.

Tarvainen markkinoi yritystään netissä ja jakoi mainoksia. Sana levisi ja asiakaskunta kasvoi.

”Aina koulun jälkeen leivoin, jos oli tilauksia. Aluksi tein mokkapaloja, sitten kakkuja, piirakoita ja kääretorttuja", Tarvainen kertoo.

Yksi hänen bravuureistaan ovat voileipäkakut, koska niiden koristelussa saa käyttää mielikuvitusta.

Hän käyttää koristeluun kinkusta tehtyjä ruusuja, kurkkuviuhkoja ja tomaatteja.

”Äiti ja iskä kannustivat minua, että kannattaa perustaa yritys”. He ovat myös auttaneet yrityksen pyörittämisessä.

Tarvainen on kesätöissä Pieksämäen Nukkekodilla ja pitää siellä kahvilaa. Hän myy kahvilassa valmistamiaan vohveleita, mokkapaloja ja juustokakkua.

Suljettuaan kahvilan Tarvainen lähtee ostamaan 40 kananmunaa ja kilon sokeria.

Viikonlopuksi pitää leipoa kolme syntymäpäiväkakkua. Usein asiakkailta tulee toiveita, joiden perusteella hän toteuttaa kakut.

Tarvainen aloittaa ensi viikolla ravintola ja catering -alan opinnot Pieksämäen seurakuntaopistolla.

Kolme vuotta kestävien opintojen jälkeen hän valmistuu kokiksi. Tarvainen haaveilee erikoistumisesta kondiittorisiksi tai leipuriksi kokin opintojen jälkeen.

”Kannattaa seurata omia unelmiansa, niin kuin minäkin olen seurannut, ja sitten vaan ruveta tekemään sitä pienestä pitäen. Sitten kun taidot kehittyvät, voi lähteä opiskelemaan alaa” Juuso kannustaa nuoria.

Juuson kinuski-punaherukkajuustokakku

Pohja:

200 g digestive-keksejä 

80 g rasvaa

Täyte:

5 dl kuohukermaa 

200 g kinuskituorejuustoa 

200 g vaniljatuorejuustoa

250 g rahkaa

1/2 dl sokeria 

1 rkl vaniljasokeria 

5 liivatetta 

2 dl punaherukoita 

Murskaa keksit ja lisää niihin sulatettu rasva. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle (halkaisija 24 cm), jonka pohja on vuorattu leivinpaperilla. 

Vatkaa kerma ja sokeri vaahdoksi ja lisää tuorejuustot sekä rahka. 

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi ja liuota sen jälkeen liivatteet kuumaan vesitilkkaan. 

Sekoita liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle vuokaan ja tasoita. 

Anna kakun tekeytyä yön yli jääkaapissa. 

Ota kakku irti vuoasta ja laita tarjoilualustalle.

Tarjoile kinuskikastikkeen ja punaherukoiden kanssa. 

Maija Partanen
Nukkekodilla on myynnissä herkullista Juuson valmistamaa kinuski-punaherukkajuustokakkua.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Rottatutkimus paljasti, että puolukkamehun juominen alentaa kohonnutta verenpainetta

Tutkijoiden mielestä nykyisin rehuksi tai biodieselin raaka-aineeksi päätyvä kalanmaksa kannattaisi hyödyntää elintarvikkeena – sopisi sekä joukkoruokailuun että fine dining -annoksiin

Löytyykö Boltsin veroista hittiä? S-ryhmä hakee jälleen menestysreseptiä

Lanttulaatikkoa piiraan täytteeksi ja rosolliin oma majoneesi – Miten sinä tuunaat valmiin joululaatikon?