Lähes joka kolmas käyttää luomua viikottain – viherpiiperryksen leima karisemassa - Ruoka - Maaseudun Tulevaisuus
Ruoka

Lähes joka kolmas käyttää luomua viikottain – viherpiiperryksen leima karisemassa

Luomutuotteita syö noin 150 000 suomalaista enemmän kuin kaksi vuotta sitten, kertoo Pro Luomun teettämä kuluttajabarometri.
Riitta Mustonen
Luomun käytön leviämistä vauhdittaa kasvava luomutuotevalikoima.

Luomulla on Suomessa 2,2 miljoonaa säännöllistä käyttäjää. Säännölliseksi käytöksi lasketaan vähintään kerran kuukaudessa luomua ostava.

"Luomu ei ole enää vain naisten tai nuorten naisten juttu, vaan koko kansan juttu. Erityisen hienoa on, että aiempaa useampi ostaa luomua ainakin kerran viikossa. Se kertoo, että luomu on kasvanut osaksi suomalaista arkipäivää", Pro Luomun toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila toteaa tiedotteessa.

Luomun kuluttajabarometrin mukaan suomalaisista joka kolmas käyttää luomutuotteita aktiivisesti eli vähintään kerran viikossa. Heidän osuutensa on lisääntynyt kahdessa vuodessa neljä prosenttiyksikköä – etenkin nuorten miesten ja ikääntyvien naisten kiinnostus luomuun on kasvanut.

Vähintään kerran kuukaudessa luomua käyttää neljännes suomalaisista. Osuus on sama kuin aiemmin.

Kottila arvioi, että luomun käytön kehitys heijastelee vastuullisuuden kasvua kulutuksessa.

"Myös toinen kulutustrendi eli hyvinvointi siivittää luomun käytön kasvua. Se ohjaa valitsemaan mahdollisimman puhdasta ja luonnollista ruokaa", Kottila sanoo.

Kyselyn perusteella luomun kulutus kasvaa myös tulevaisuudessa, sillä yli puolet kuluttajista arvioi lisäävänsä luomun käyttöä lähivuosina.

Suomalaiskuluttajien tärkein syy ostaa luomua on puhtaus: luomutuotteissa arvostetaan lisäaineiden vähäisyyttä ja jäämättömyyttä. Myös luomutuotteiden hyvä maku sekä tuotannon ympäristöystävällisyys ja ekologisuus ovat aiempaa tärkeämpiä syitä ostaa luomua.

Luomueläinten hyvinvointia arvostavat etenkin luomua aktiivisesti käyttävät kuluttajat.

Kuluttajat pitävät luomua vastuullisena, terveellisenä ja trendikkäänä kuluttamisena. Yhä harvempi näkee sen viherpiiperryksenä.

Yhä useampi suomalainen toivoo, että myös ammattikeittiöt tarjoavat luomua asiakkailleen. Noin 60 prosenttia kuluttajista pitää erittäin tai melko tärkeänä, että luomua on tarjolla päiväkodeissa ja kouluissa sekä ravintoloissa. Yli puolet kuluttajista pitää luomun tarjoamista tärkeänä myös työpaikkaruokailussa. 

EU:n luomumerkki tunnistetaan aiempaa paremmin. Puolet suomalaisista tietää tai olettaa sen olevan luomutunnus, kun vielä kaksi vuotta sitten osuus oli selvästi pienempi. Kansallinen luomumerkki eli aurinkomerkki tunnistetaan yhä vähän paremmin.

Luomun kuluttajabarometrin tuloksia esiteltiin keskiviikkona Luomuelintarvikepäivässä. Barometriin vastasi 1 014 suomalaista, jotka ovat iältään 18–68-vuotiaita.

Lue lisää: Rasvaton luomumaito toi Helsingin päiväkodeille voiton luomukisassa

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Suomalaisille ruisviskeille menestystä alkoholijuomien MM-kisoissa

Söin täällä: Lossilta kannattaa suunnata Scolaan

Tässä on todellisen lähiruuan ravintola – paistiksi pääsevät strutsit ja possut ja kaikki ruoka on peräisin viereiseltä tilalta

Suomalaisten kehittämää krapulajuomaa aletaan myydä Venäjällä – Suomessa ehkä vasta talvella