Ruoka

Ruokavirasto joutui heti säästökuurille

Säästää pitäisi jopa viisi miljoonaa euroa neljässä vuodessa.
Johannes Tervo
Antti-Jussi Oikarisella on haasteena sopeuttaa Ruokaviraston talous. Uusi virasto syntyi tämän vuoden alussa eri virastojen toimintoja yhdistämällä.

Ruokaviraston käytettävissä olevat määrärahat vähenevät edelleen vuosina 2019–2023. Taloutensa tasapainottamiseksi Ruokavirasto aloittaa sopeuttamistoimien valmistelun. Säästää pitäisi vielä 4–5 miljoonaa euroa.

Ruokavirasto aloitti toimintansa tämän vuoden alussa, kun Elintarviketurvallisuusvirasto, Maaseutuvirasto ja Maanmittauslaitoksen tietotekniikan palvelukeskus yhdistettiin. Se on jo tänä vuonna säästänyt ennakoivasti toimintamenojaan koko virastossa.

Säästöt ovat kohdistuneet muun muassa investointeihin, IT-järjestelmäkustannuksiin ja henkilöstökuluihin.

Tehdyt säästöt toimintamenoihin eivät viraston mukaan kuitenkaan riitä.

Valmisteltavilla sopeuttamistoimilla tavoitellaan taloudellisia vaikutuksia viraston talouteen vuoden 2020 aikana ja edelleen kehyskauden loppuun vuoteen 2023 alenevissa määrärahakehyksissä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Keskustan kansanedustaja Kärnä: "Me suomalaiset syömme liikaa lihaa – sitä tulisi syödä vähemmän, mutta laadukkaampaa, eettisempää ja ekologisempaa"

Video: Näin retikasta syntyy näppärissä käsissä ruusu – Suomen ja Kiinan keittiömestarit kohtasivat illallisella

Finnwatch: Teenpoimijan päiväpalkka voi olla alempi kuin kahvilassa nautittavan teekupillisen hinta

"Suomessa globaali ruokakeskustelu ja oma maatalous ovat menneet sekaisin" – tänään vietetään YK:n ruokapäivää