Ruoka

Kike Elomaa neuvoo muitakin unohtamaan laihdutuskuurit: "En koskaan käy vaa`alla enkä käytä kevyttuotteita"

Lautaselle paljon sitä, mikä ei lihota, ja vain vähän sitä, mikä lihottaa. "Puolikas kukkakaali ja pari lusikallista nakkikastiketta.”
Kari Salonen
Kike juo joka aamu niveliä hoitavan terveysjuoman, johon kuuluu palanen hienonnettua inkivääriä, puolikas sitruuna ja loput vettä.

Suomalaiset ovat ylipainoisia muun muassa siksi, että luontainen liikkuminen on vähentynyt. Palkkatyö on luonteeltaan kevyttä mutta vie silti voimat, ja rankka päivä palkitaan kotona levolla ja syömällä.

”Ymmärrän sen ihan hyvin. Mutta vaikka työ olisi henkisesti kuinka rasittavaa, tomumaja rapistuu”, kansanedustaja ja entinen kehonrakentaja Kike Elomaa sanoo.

”Laittaisin pannaan kaikki kevyttuotteet, koska ne ovat vain näennäistä laihdutusta. Ihminen ei vain voi koko ajan syödä mahaansa täyteen ja kaikkea, mitä haluaa”, Elomaa muistuttaa.

”Minulla kaikki on kasvanut takaraivoon: en koskaan käy vaa`alla enkä käytä kevyttuotteita, vaan syön kaikkea grillimakkarasta alkaen. Kaljavelli vähän tökkii, mutta nälkäänsä syö sitäkin. Kaikki ruoka on arvokasta.”

Elomaa kertoo tuntevansa, jos paino alkaa nousta.

Hän neuvoo muitakin unohtamaan vaa`an vahtimisen ja laihdutuskuurit ja laittamaan lautaselle paljon sitä, mikä ei lihota, ja vain vähän sitä, mikä lihottaa.

”Puolikas kukkakaali ja pari lusikallista nakkikastiketta.”

Kike juo joka aamu niveliä hoitavan terveysjuoman, johon kuuluu palanen hienonnettua inkivääriä, puolikas sitruuna ja loput vettä.

Liikunnan aloittaminen on kaikilla tervanjuontia, sen Elomaa tietää hyvin. Hän piti miehensä Kimmon kanssa kuntokouluja Turussa vuosina 1972–1985.

”Se on epämiellyttävää, ja tuntuu, ettei siitä ole mitään hyötyä. Mutta sitä varten täytyy kerta kaikkiaan kaivella itsestään tsemppiä, olla jokin ryhmä tai toinen ihminen. Tai jos pystyy hoitamaan eläintä, ottaisin koiran”, Elomaa sanoo.

Viimeistään keski-ikä alkaa nimittäin näkyä kropassa nahan ja lihasten velttoutena, ja ilman ylipainoakin monen lihakset ovat huonot. Toisaalta lievä ylipaino ei haittaa, jos on itsellä hyvä olo ja lihaksisto kunnossa.

Elomaa liikkuu itse koiriensa kanssa ja on pitänyt kiinni painojennostosta pari kertaa viikossa.

”Käyn punttisalilla omassa autotallissa. Nostan penkistä 40–50 kiloa, mutta sekin riittää, jos nostaa pelkkää 15–20 kilon tankoa tai vaikka kuinka pieniä käsipainoja. Tärkeää on liike ja edes pieni vastus.”

Hän neuvoo keskittymään edes vartin verran pelkkään liikkeeseen ja katsomaan Emmerdalea tai muita tv-sarjoja erikseen. Punttitreeni on parasta vielä niin, että siihen lisää ulkoilun.

”Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa liikuntaa”, Elomaa tsemppaa.

”Kuntoile itsesi, läheistesi ja yhteiskunnan takia! Kaikki liikunta on hyvää, kotilattialla voimistelusta lavatansseihin ja pallopeleihin.”

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Useat kaupungit raivaavat ravintoloille tilaa laajentaa terassejaan – tukee yritysten toipumista koronakevään katastrofista

Viikon ruokalistan tukipilareiksi ei tarvitse montaa raaka-ainetta

Osalle suomalaisista perusruuan valmistus on vaikeaa, Marttaliiton asiantuntijat kertovat – "Saatetaan osata tehdä herkkuruokaa, mutta ihan arkiruokaa ei"

Ruokaasuomesta.fi lopettaa toimintansa 28.5.