Ruoka

Vedenjuonti saattaa laihduttaa, mutta kohtuus on siinäkin valttia – ravitsemusterapeutti varoittaa pahimmillaan hengenvaarallisista seurauksista

Poskia nipistelevällä hiihtolenkillä jano ei välttämättä yllätä yhtä herkästi kuin hikisellä kesälenkillä, joten juominen pitää ravitsemusterapeutin mukaan ottaa tietoiseksi tavaksi.
Jarkko Sirkiä
Vettä pitäisi juoda talvella samoilla säännöillä kuin muulloinkin.

Vuodenvaihteessa moni panostaa terveelliseen elämäntapaan: liikkuu enemmän, syö terveellisemmin ja jättää alkoholin tipattoman tammikuun hengessä. Terveystalosta huomautetaan, että alkuvuoden liikuntahuumassa vesipullosta kannattaa muistaa ottaa huikkaa talvella siinä missä kesälläkin.

Terveystalon ravitsemusterapeutti Kirsi Englund kertoo, että elimistön nesteentarve ei vähene talvella, vaikka janontunne voikin tulla viiveellä.

"Talvella elimistöstä haihtuu nestettä eri syistä kuin kesällä. Paksut vaatteet lisäävät helposti hikoilua, kylmällä säällä nestettä haihtuu eniten kasvojen ja hengityksen kautta. Sisätiloissa koneellinen ilmanvaihto lisää nesteen haihtumista ja elimistön kuivumista", hän toteaa tiedotteessa.

Kylmyys voi myös johtaa elimistöä harhaan supistamalla ääreisverisuonia käsissä ja jaloissa. Kun veri pakkautuu kehossa tiiviimmin, elimistö arvioi nestemäärän yläkanttiin ja vaientaa janontunnetta entisestään.

Urheillessa vettä kannattaa juoda puolisen litraa tunnissa treenin intensiteetistä riippuen. Englund muistuttaa, että poskia nipistelevällä hiihtolenkillä jano ei välttämättä yllätä yhtä herkästi kuin hikisellä kesälenkillä, joten juominen pitää ottaa tietoiseksi tavaksi.

"Yli tunnin kestävissä suorituksissa vesipullo on hyvä pitää mukana. Olisi myös hyvä tankata vettä jo muutamaa tuntia ennen urheilua, se vähentää nestehukan riskiä", hän neuvoo.

Vettä pitäisi juoda talvella samoilla säännöillä kuin muulloinkin. Päivässä on hyvä nauttia nesteitä pari litraa. Puolitoista litraa tuosta määrä olisi hyvä juoda, ja loppuosa tulee yleensä ravinnon mukana. Tarve on sama miehille ja naisille ikään katsomatta. On hyvä pitää mielessä, että ikääntyessä janontunne heikkenee, mutta nesteentarve pysyy silti ennallaan.

Vettä tarvitaan elimistössä ennen kaikkea lämmönsäätelyssä, ravintoaineiden kuljettamisessa ja aineenvaihduntatuotteiden kuljettamisessa elimistöstä pois. Toisin kuin usein luullaan, vesi itsessään ei kuitenkaan vilkastuta aineenvaihduntaa, eikä sitä siis Englundin mukaan kannata litkiä ylenpalttisesti laihtumisen toivossa.

"Runsas vedenjuonti täyttää vatsaa ja voi hillitä näläntunnetta. Liiallisuuksiin ei kuitenkaan pidä mennä. Liika juominen laimentaa kehon elektrolyyttejä liikaa, jolloin seurauksena voi pahimmillaan olla hengenvaarallinen hyponatremia", Englund varoittaa.

Koko päivän juomattomuutta ei voi paikata valtavalla, illalla otettavalla kerta-annoksella, sillä vedestä imeytyy kerralla vain osa. Näin ollen vettä olisikin hyvä juoda pieniä määriä pitkin päivää.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Suomi-ruuan puolestapuhuja ei ymmärrä, miksi yhteiskunnan tarjoamalla lautasella on tuontilihaa – "Täällä tuottajilta vaaditaan paljon, mutta ulkomailta voi ostaa mitä tahansa"

Lahtelaisen kasvisravintolan ”vegekala” ei maistu kalalta, mutta maukasta se on silti

Yksi asia pastan valmistamisessa kavahduttaa italialaisia – sinäkin saatat sortua siihen

Komissio hyväksyi nimisuojahakemuksen: Nyt viralliseen karjalanpiirakkaan saa käyttää myös laktoositonta maitojuomaa