Ruoka

Ruokakermaa ja ananasmehua voi nauttia entistä paremmalla omallatunnolla: Valio saa kiitosta työolojen parantamisesta Thaimaassa

Valion thaimaalaiset alihankkijat ovat parantaneet siirtotyöläisten oloja ananasmehua ja sakeutusaineita valmistavilla tehtailla, kertoo Finnwatch-järjestö.
Sanne Katainen
Valio on parantanut otettaan ihmisoikeusasioihin, kertoo Finnwatch.

Valion thaimaalaiset alihankkijat ovat puuttuneet työntekijöiden oikeuksiin liittyviin ongelmiin, kertoo yritysten vastuullisuutta seuraava Finnwatch.

Finnwatch raportoi viime maaliskuussa, että siirtotyöläisiltä oli peritty laittoman korkeita rekrytointimaksuja. Myös palkanmaksussa oli erilaisia puutteita.

Molemmat tutkitut tehtaat ovat alkaneet rekrytoida entistä vastuullisemmin.

Finnwatchin mukaan Valio on myös muuttanut toimintaansa. Yhteistyö alihankkijoiden kanssa on nyt entistä tiiviimpää. Kevään raportti yllätti Valion, sillä molempien alihankkijoiden sosiaalinen vastuullisuus oli arvioitu.

Finnwatch kiittelee Valiota erityisesti siitä, että yhtiö on valmis ottamaan huomioon rekrytointikulujen kasvusta aiheutuvat kustannukset huomioon hintaneuvotteluissa alihankkijoiden kanssa.

Moitteita tulee siitä, että Valio ja sen alihankkijat eivät ole sopineet jo maksettujen rekrytointimaksujen palauttamisesta työntekijöille.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ikääntyneet saivat uuden ruokasuosituksen: "Ruokailun tulee kaikissa tilanteissa tuottaa ruokailijalle mielihyvää"

Korona lisäsi ruuan verkko-ostamisen suosiota – Keskon palvelu ei kestänyt kävijäryntäystä

Näin toimii Pieni Ruokakauppa, joka tuo pientuottajien herkut suoraan kaupunkilaisen kotiovelle

Missä tomaatit, närpiöläisravintola?