Ruoka

Herukat ovat suomalaisten puutarhasuosikkeja

Omena, karviainen ja yrtit kasvavat myös yleisesti kotipuutarhoissa.
Jaana Kankaanpää

Yleisin laji suomalaisten puutarhoissa on viinimarja- eli herukkapensas, selviää Suomalaisen Työn Liiton kyselystä. Herukoita kertoi kasvattavansa 38 prosenttia vastaajista.

Kyselyssä toisen sijan jakoivat omena, karviainen ja yrtit, joita kutakin kertoi suosivansa 29 prosenttia vastanneista. Aivan niiden kannassa, vain parin prosenttiyksikön päässä oli salaatti, jota kasvoi 27 prosentissa puutarhoissa.

Seuraavaksi suosituimmat lajit ovat peruna ja mansikka.

Kyselyn mukaan puutarhanhoitoa harrastavat selvästi eniten vanhemmat ihmiset ja etenkin naiset. Puutarhan kasvilajeista naisten suosiossa ovat erityisesti yrtit. Nuorten harrastajien puutarhoissa suosittu on perinteisenä lajina pidetty karviaismarja.

Rautakeskon myyntipäällikkö Ville Särkilahti kertoo tiedotteessa, että etenkin nuoria, kaupunkilaisia ja kerrostaloasujia kiinnostaa puutarhanhoito aiempaa enemmän. Hän arvelee netin puutarhavinkkien vauhdittavan omatarveviljelyn suosiota,

Tulokset ovat osa Suomalaisen Työn Liiton Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjaa. Sen tavoitteena on synnyttää 10 000 uutta työpaikkaa. Liiton mukaan tähän päästäisiin, jos suomalaiset käyttäisivät kuukaudessa 10 euroa enemmän suomalaisiin tuotteisiin ja palveluihin mukaan lukien puutarhatarvikkeiden ja taimien myynti.

Taloustutkimuksen toteuttamaan kyselyyn osallistui tuhat suomalaista 15–79-vuotiasta vastaajaa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Mitä on käänteinen ruskistaminen? Perinteinen grillaus saa tänä kesänä lisämausteita maailmalta ja yhdessäolosta

Vaali-illan jännitykseen ja juhlintaan sopii ateria, johon kootaan alkukesän herkkuja

Söin täällä: Tiedätkö, mitä on axgan? Sitä voi maistaa Ahvenanmaan purjehdusseuran ravintolassa

Aarre: Mesiangervon kukkia voi käyttää leivonnassa vaniljan tilalla – kukat sopivat myös juomien maustamiseen