Ruoka

Näin keität täydellistä nokipannukahvia Paulan opeilla – video

Ruoka 07.04.2017

Nuotiolla keitellyt kahvit lämmittävät ja piristävät keväisillä hangilla.


Sanne Katainen
Maija Niemi keitti nokipannukahvia Helsingin Haltialassa.

Oli suunnitelmissa sitten hiihtoa tai pilkkimistä, eväiden seuraksi kannattaa varata nokipannukahvitarpeet. Pauligin yhdeksästoista Paula, oikealta nimeltään Maija Niemi, näyttää MT:lle kuinka monta kertaa kahvi kannattaa kiehauttaa ja miten se säikäytetään.

”Kahviharrastus on lisääntynyt paljon, ihmiset tietävät ja haluavat yhä enemmän tietoa kahvista”, Niemi kertoo.

”Tummapaahtoisten kahvien suosio on nousussa. Ihmiset arvostavat eri asioita: toiset kiinnittävät eniten huomiota makuun, toiset brändiin, toiset ottavat huomioon myös eettisyyden.”

”Toisaalta kahvipakettitarjoukset kiinnostavat yhä, joten hintatietoisuuskin on vahvaa.”

Suomessa juodaan maailman eniten kahvia henkilöä kohden. Niemen mukaan suomalaiset ovat tottuneet myös hyvään laatuun.

”Joka toinen Suomessa juotu kahvikuppi on Pauligin Juhla Mokka -kahvia, se on Suomen juoduin kahvi”, Niemi kertoo. Toisin kuin tummapaahtoiset kahvit, kofeiiniton tai pikakahvi eivät Niemen mukaan ole yleistymässä.

Pauligin keräämien tietojen perusteella viisi prosenttia suomalaisista valmistaa kahvinsa edelleen perinteiseen tapaan pannulla. Pannukahvi on maultaan suodatinkahvia pyöreämpää ja täyteläisempää. Tämä johtuu siitä, että osa kahvin sisältämästä rasvasta jää suodattimeen eikä maistu valmiissa kahvissa.

Maitoa käytetään paljon. Noin puolet suomalaisista juo ainakin aamukahvin maidolla. Niemen mukaan myöskään kerman käyttö ei ole kuollut sukupuuttoon.

Pannukahvin keittäminen

1. Kaada vesi pannuun, nokkaan asti. Käytä raikasta ja puhdasta vettä. Kahvin tarkkaan mittaamista varten olisi hyvä tietää, kuinka suuri pannu on.

2. Kiehauta vesi nuotiolla. Kiehumisen huomaa, kun vesi alkaa purskahdella nokasta.

3. Lisää kahvinporot. Valitse pannukahvijauhatus. Kahvia tulisi Pauligin mukaan lisätä 7 grammaa eli noin ruokalusikallinen 1,25 desilitralle vettä. Sitä voi kuitenkin lisätä maun mukaan, kuten Niemi tekee: veden pinnalle syntyy kukkura kahvia.

4. Kiehauta kahvi. Pinnalla olevien kahvinpurujen on tarkoitus kastua; jos keko ei kuplinnan voimasta käänny, sen voi kääntää myös esimerkiksi tikulla. Niemi kiehauttaa kahvin yhteensä kolme kertaa. Monet kiehauttavat sen kuitenkin vain kerran ja toiset uskovat hauduttamiseen miedommalla lämmöllä hieman tulesta sivussa.

5. Selvitä nokka kaatamalla kahvia. Nokka avataan kaatamalla kahvia kuppiin ja kaatamalla se sitten takaisin pannuun. Tämä tehdään kolme kertaa.

6. Anna kahvin laskeutua. Kahvin purujen laskeutumiseen menee noin viisi minuuttia. Tämän jälkeen kahvi on valmista juotavaksi. Kahvin voi säikäyttää iskemällä pannun pohjan sileään alustaan. Silloin purut laskeutuvat nopeammin.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT

Irish coffee -mousse

Resepti
Jälkiruoka, Maitotuotteet, Kodin juhlat

Kahvimarinoitu lihapata

Resepti
Pääruoka, Liha, Kodin juhlat

Kahvi-kermakastike

Resepti
Kastike, Kodin juhlat, Riista