Ruoka

Oletko ruokahifistelijä vai tiedostava kuluttaja? Lähiruoka vetoaa molempiin

Tiedostavia kuluttajia on ympäri Suomen, mutta ruokahifistely korostuu erityisesti Länsi-Suomessa ja mustikka on yllättävä nousija.
Ruokahifistelijä haluaa lautaselleen ravintolatason ruokaa.

Kesko tutki Suomen ruokailmiöitä kyselytutkimuksella, johon vastasi lokakuussa 1 111 K-plussa-asiakasta. Se halusi selvittää, miltä ostoskori näyttää ensi vuonna.

Suurimpia ruokailmiöitä ovat kyselyn mukaan tiedostava kuluttaminen, hyvinvoiva arki ja nopeasti valmista. Ruokalautanen vihertyy, ihmiset haluavat omaa hyvinvointia tukevaa ruokaa.

"Kasvisten käytön lisääntyminen jatkuu ensi vuonnakin. Valmiiksi pilkotut ja terveelliset tuorekset eli tuoreet kasvikset myyvät hyvin, samoin valmissalaatit", sanoo Keskon päivittäistavaratoimialan tavarakaupan johtaja Ari Akseli. Hänen mukaansa tämä suuntaus avaa mahdollisuuksia pienille toimijoille.

Myös kalapihvien, kalapullien, tuoreen kalan ja sushin myynti on kasvussa. "Ennen myytiin pyöreää kalaa, sitten tulivat fileet ja ruodottomat A- ja C-leikkuut. Nyt myydään valmiita annoksia. Helppous myy", Akseli tietää.

Tiedostavat kuluttajat pyrkivät vähentämään ruokahävikkiä ja lisäämään lähiruuan ja eettisesti tuotetun ruuan käyttöä. Tämä ryhmä on suurin Etelä-Suomessa.

Helsinkiläisen K-supermarket Hertan kauppias Markus Ranne kertoo, että asiakkaat kysyvät paljon pienten juustoloiden ja leipomoiden tuotteita.

"On hienoa, että paine tulee asiakkaiden suunnasta. Logistiikka on usein kompastuskivi, kun tuotantomäärät ovat pieniä." Ranne toivookin, että pientuottajat olisivat suoraan yhteydessä kauppaan, kun haluavat toimittaa tuotteitaan.

Nopeasti valmista -kuluttajia arvioidaan myös olevan paljon, mutta monet eivät halua tunnustautua tähän ryhmään. Ryhmän koko näkyy kuitenkin siinä, että puolivalmisteet ja helpot, nopeasti valmistuvat ruuat kasvattavat koko ajan suosiotaan.

"Eikä tämä ole vain ruuhka-Suomen juttu", Akseli huomauttaa.

Täsmähyvinvoinniksi nimetty ilmiö näkyy muun muassa kasvissyönnin voimakkaana kasvuna. Yli puolet aikoo lisätä kasvisten käyttöä ensi vuonna ja esimerkiksi nyhtökauran ostoa aikoo lisätä joka kolmas.

Puolet sanoo ostavansa entistä enemmän marjoja. K-kauppojen myydyin pakaste onkin Pirkka suomalainen mustikka, mikä Akselin mukaan johtuu smoothie-buumista. Mustikkapussin koko on yli kaksinkertaistunut ja myynti noussut jopa 200 prosenttia tänä vuonna.

Välipalat ovat muuttuneet entistä terveellisemmiksi. Myyntiään lisäävät rahkat, pähkinät, inkivääri, hunaja.

"Jos hunajan nimi on 'Voi hyvin' tai 'luomu', niin kasvupotentiaali on huima", kauppias lupaa.

Voimakkaimmin kasvava ilmiö on kuitenkin ruokahifistely. Hifistelijänkin ostoskorista löytyy usein lähialueiden ja pientuottajien tuotteita ja sesonkiruokia. Hifistelijät suosivat myös modernisoituja perinneruokia, suomalaista superfoodia, lammasta ja karitsaa.

Ruokahifistelijöitä on eniten Länsi-Suomessa. He haluavat laittaa ravintolatasoista ruokaa kotona tai leipoa leipää taikinajuureen, mitä Itä-Suomessa ei pidetä hifistelynä vaan ihan normina. Tällaisia kuluttajia on kyselyn mukaan 16 prosenttia.

Kuluttajia ei voi kuitenkaan luokitella yksiselitteisesti, sillä vallalla on niin sanottu hybridikuluttaminen. Sama ihminen voi hakea parasta juustoa, mutta ostaa halvinta jauhoa.

"Premium-tuotteet nousevat, samoin edulliset. Välissä olevat 'perushyvät' ovat helisemässä", povaa Akseli ja jatkaa:

"Kysyntä ja valikoima pirstaloituu. Isoja hittejä on entistä vähemmän."

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Helteet palaavat, huolehdi nestetasapainosta – ravitsemusterapeutti neuvoo, mitä asioita nesteytyksessä kannattaa ottaa huomioon

Lähikala ui merestä klassikkoannokseen

Haluatko syödä jauhelihapihvisi mediumina? Viranomaiset varoittavat erityisesti lapsia ja iäkkäitä koskevasta sairastumisvaarasta

Dansukkerin Hyytelösokeri Multi -eriä vedetään takaisin — syynä sallitun rajan ylittävät etyleenioksidi-pitoisuudet.