Resepti

Fougasse

Jaana Kankaanpää
Maissijauhot fougassen pinnalla antavat vaikutelman, että leipä on paistettu puu-uunissa.

Fougasse

5–6 kplJuuritaikina
  • 2 1/2 dl kylmää vettä tai kefiiriä
  • 1 tl kuivahiivaa
  • 2 1/2 dl vehnäjauhoja
Seuraavana päivänä taikina
  • 1 tl kuivahiivaa
  • 1 dl vettä
  • 1 rkl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • noin 5 dl hiivaleipä- tai vehnäjauhoja
Pinnalle
  • maissijauhoja
Valmistusohje

Sekoita juuritaikinan ainekset. Vesi saa olla reilusti kädenlämpöistä. Peitä kulho kelmulla ja laita jääkaappiin. Anna juuren käydä noin vuorokauden verran.

Ota juuri seuraavana päivänä tunniksi huoneenlämpöön. Sekoita suola ja sokeri huoneenlämpöiseen juuritaikinaan. Vaivaa kuivahiiva ja jauhot vähitellen taikinaan. Jatka vaivaamista, kunnes taikina on kimmoisaa. Anna taikinan kohota peitettynä noin pari tuntia. Jos se kohoaa liikaa, niin paina kasaan kesken kohotuksen.

Ripota työpöydälle reilusti maissijauhoja. Kaada kohonnut taikina jauhojen päälle. Jaa taikina 5 tai 6 osaan. Taputtele palat suorakaiteen muotoisiksi maissijauhojen avulla. Maissijauhot ovat ryynimäisiä, väriltään hiukan keltaisia ja antavat leivän pintaan kauniin värin.

Nosta pala pellille leivinpaperin päälle. Vedä taikinapyörällä viiltoja niin, että reunat jäävät ehjiksi. Jos leikkaat viuhkamaisesti, niin lopputulos muistuttaa peikonlehteä. Avaa viiltoja sormin isommiksi.

Anna leipien kohota peitettynä. Nosta 250-asteiseen uuniin. Suihkuta uuniin kostutuspullolla vettä ja laske lämpötila 225 asteeseen. Paista, kunnes leivät ovat kypsiä, noin 12 minuuttia.

Arvioi resepti:
Katso myös nämä reseptit