Resepti

Jääkellarin siikaa ruisleivällä

Jaana Kankaanpää
Siikaleivät eivät juuri tästä parane.

Jääkellarin siikaa ruisleivällä

6 annostaAinekset
  • 2 (noin 600 g) siikafileetä
  • 1 tl sinapinsiemeniä
  • 1 tl kokonaisia viherpippureita
  • ½ tl kokonaisia maustepippureita
  • 3 rkl tuoretta tilliä
Liemi
  • 1 l vettä
  • 1 dl karkeaa merisuolaa
  • ½ dl vaaleaa siirappia
Kastike
  • ½ dl majoneesia
  • ½ dl ranskankermaa
  • 3 tl piparjuuritahnaa
Tarjoiluun
  • 12 viipaletta ruislimppua
  • voita
  • salaatinlehtiä
  • tilliä
Valmistusohje

Kiehauta ensimmäiseksi liemi jäähtymään. Liuota kiehuvaan veteen suola sekä siirappi ja jäähdytä jääkaappikylmäksi.

Tarkista, ettei siikafileissä ole ruotoja. Kuivaa fileet talouspaperilla.

Murskaa sinapinsiemenet sekä pippurit morttelissa ja ripottele ne fileiden pinnalle. Levitä päälle tillinoksat. Paina fileet lihapuolet vastakkain ja nosta ne reunalliseen vuokaan.

Kaada kylmä liemi vuokaan. Nosta kalojen päälle paino, vaikka lautanen niin, että kalat ovat kokonaan liemen peitossa. Anna fileiden maustua jääkaapissa 1–2 vuorokautta.

Leikkaa liemestä kuivatut siikafileet ohuiksi viipaleiksi. Sekoita kastikeainekset keskenään. Paahda ruisleipäviipaleet ja sipaise pintaan hieman voita.

Asettele leiville muutama salaatinlehti, siikaviipaleet, koristele kastikkeella ja tillillä.

Arvioi resepti:
Katso myös nämä reseptit