Resepti

Caprinsalaatti

Jaana Kankaanpää
Caprinsalaatin juju on makeassa balsamikastikkeessa ja auringon kypsyttämissä tomaateissa.

Caprinsalaatti

Ainekset
  • 350 g kesäkurpitsaa
  • 2 rkl öljyä
  • 1 tl kuivattua oreganoa
  • mustapippuria myllystä
  • suolaa maun mukaan
  • 500 g erivärisiä kirsikkatomaatteja
  • 6 eriväristä isoa tomaattia
  • 200 g pieniä mozzarellapalloja
  • ½ dl tuoreita basilikanlehtiä
Balsamikastike
  • 1 dl balsamietikkaa
  • 2 rkl kookossokeria
Valmistusohje

Valmista ensin balsamikastike. Mittaa balsamietikka ja kookossokeri pieneen kattilaan. Sekoita kunnes sokeri liukenee.

Anna kiehua hiljalleen, kunnes kastike on sopivan paksua. Jäähdytä ennen tarjoamista.

Salaatin valmistus ja kokoaminen:

Leikkaa kesäkurpitsa esimerkiksi spiraalileikkurilla ohuiksi suikaleiksi. Laita isoon kulhoon oliiviöljyä, oreganoa, mustapippuria ja suolaa.

Lisää kulhoon suikaloitu kesäkurpista, sekoita ja anna marinoitua noin 15 minuuttia. Leikkaa pienet tomaatit halki tai neljään osaan.

Leikkaa isommat tomaatit viipaleiksi. Asettele tomaatit, kesäkurpitsa, mozzarellapallot ja basilikanlehdet tarjoiluvadille. Tarjoa balsamikastike erikseen.

Ohje: Kaisa Sillanpää

Arvioi resepti:
Katso myös nämä reseptit