Ruoka

Sähköpöntöllä saa helposti tasalaatuista savukalaa

Kilon lohifilee valmistuu 45 minuutissa.
Kari Salonen
Kilon lohifilee saa pötkötellä savustimessa 45 minuuttia. Sähköpöntön saa halvimmillaan noin 50 eurolla.

Kalamies Jorma Vatajan mökkipihassa seisoo savustuspönttöjen armeija. Tänään on lohen vuoro sukeltaa sähkösavustimeen.

Niitäkin on kahdenlaisia. Toinen on Muurikan valmistama metallinen pötkylä ja toinen modernin uunin näköinen kaappi.

Perusmallien hinnat vaihtelevat netissä 50–150 euron välillä.

Yleensä Vataja savustaa itse narraamaansa kalaa, mutta nyt vallitsee poikkeustilanne. Kalamies on loukannut akillesjänteensä, joten täytyy tyytyä kaupan antimiin.

Vataja on käsitellyt lohet jo edellisen iltana hieromalla nahattomaan pintaan puhdistettua merisuolaa ja sokeria.

Toiseen loheen mökkikokki on lisännyt pippuria ja tilliä. Hyllyssä on myös viski- ja merileväsuolaa, jos tekee mieli eksoottisempia makuja.

Moni tykkää kuorruttaa lohen sinihome- tai tuorejuustolla.

Vatajan mielestä makukimara sopii vain loheen. Ahveneen, siikaan ja silakkaan ei laiteta muuta kuin suolaa.

Vataja painelee kalojen pinnat kevyesti talouspaperilla ylimääräisen suolan ja kosteuden poistamiseksi.

Savustimeen hän nakkaa leppälastuja ja muutaman sokeripalan. Ne antavat kalalle kauniin värin.

Vataja lataa purut ja kalan samaan aikaan sisään, painaa kannen kiinni ja sipaisee pöntön päälle. Helppoa.

Kilon painoinen lohifilee saa pötkötellä sähköpöntössä noin 45 minuuttia.

Vatajan mukaan sähkösavustimella voi tehdä mitä tahansa kalaa paitsi silakkaa. Se kuivuu liikaa.

Vataja esittelee myös kattavan lastukokoelmansa. On omena- ja kirsikkapuuta, suomalaista harmaaleppää sekä vanhoista viskitynnyreistä veistettyjä lastuja.

Erilaisia yhdistelmiä kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti.

Savustuspuruja voi maustaa itsekin lorauttamalla niihin viskiä tai konjakkia sekä hunajavettä. Lastut voi kuivattaa käyttövalmiiksi vaikkapa saunan lauteilla.

On aika kurkata sähkösavustimeen. Lohi on valmista, kuten Vataja arvelikin. Pinta rusehtaa, mutta on yhä paikoin kostea. Amatöörin käsissä kala usein kuivuu.

Vatajan kokemuksen mukaan sähkösavustimella tai savustuspöntöllä valmistetussa kalassa ei ole suurta makueroa.

Ainakin tämä mehevä lohi vie kielen mennessään.

Vatajan savulohi

1 kg lohifilee

2 rkl merisuolaa

1 rkl sokeria

pippuria

tilliä

mausteita oman maun mukaan

Esikäsittele lohi mielellään jo edellisenä iltana poistamalla ruodot ja hieromalla suola ja sokeri nahattomaan pintaan.

Savusta 45 minuuttia per kilo alkaen siitä, kun pönttö on lämmin.

Kala on valmis, kun pinta on ruskistunut, mutta yhä kostea. Tarjoa uusien perunoiden ja salaatin kanssa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Maalaisfestari Karjurockissa tarjoillaan ylpeänä oman tilan antimia: "Laadukas lähiruoka on tämän vuoden kantava teema"

Huippukokki visioi, miten maaseutu elvytetään: ”Jos minulla olisi maatila, kasvattaisin siellä voikukanjuurta ja takiaisenjuurta”

Söin täällä: Muusi ei ollutkaan liisteriä Teboililla

Asuntomessuilla syödään kotimaista broileria ja ruotsalaisia lihapullia