Ruoka

Suomi ponnistaa Berliinin ruokaviikolle erikoistuotteiden, ruokamatkailun ja satavuotisjuhlan voimin

Ruoka 10.01.2017

Suomella on ensi viikolla alkavalla Berliinin Vihreällä viikolla historiansa suurin osasto.


Riitta Mustonen
Henrik Creutz (vas.), Taina Laitinen ja Pekka Kääriäinen ovat lmenossa Berliiniin esittelemään tuotteitaan.

Maa- ja metsätalousministeriön ylijohtajan Veli-Pekka Talvelan mukaan Suomi satsaa Berliinin kuluttajamessuihin nyt kunnolla juuri Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Jos tästä rohkaistutaan, niin jatkoa voi seurata, hän lupaa.

Koko kymmenpäiväisen tapahtuman rahallinen panostus on noin 200 000 euroa. Pelkkä 220 neliön suuruisen messuosaston vuokra nielee siitä viidesosan.

Maa- ja metsätalousministeri Kimmo Tiilikainen pitää Grüne Wochea hyvänä näyteikkunana Suomelle, koska se on maailman suurin maatalous- ja elintarviketapahtuma.

Hänestä myös matkailun ja ruuan yhdistäminen on hyvä idea, sillä "jokainen matkailija tuppaa syömään".

"Pelkkä Suomen lipun liehuttaminen ei kuitenkaan riitä, sillä muissakin maissa kotimainen ruoka on puhtainta ja parasta", Tiilikainen huomauttaa ja korostaa, että pitää tunnistaa kunkin markkinan arvostamat asiat ja kertoa niistä.

Kehityspäällikkö Terhi Hook Visit Finlandista listaa heti kolme asiaa, joilla ruokamatkailijoita houkutellaan: paikallinen ruoka, puhtaus ja innovatiivisuus. Tänne tulijaa kiinnostavat Suomen arktisuus, puhdas luonto ja skandinaavinen erilaisuus.

Grüne Wochelle lähtee 21 suomalaisyritystä, joista suurin osa on pieniä. Isoista elintarvikeyrityksistä vain Raisio on mukana kauratuotteillaan.

Finpron elintarviketoimialan johtajan Esa Wrangin mukaan isot yritykset panostavat ammattilaistapahtumiin. Esimerkiksi Valio on lähdössä kuukauden päästä Dubaihin Food From Finland -kasvuohjeman mukana.

Yrittäjä Taina Laitinen Vavesaaren tilalta Kangasniemeltä osallistuu messuille ensimmäistä kertaa näytteilleasettajana. Hän odottaa saavansa kuluttajilta palautetta siitä, mitä tuotteita Saksaan kannattaa lähteä viemään. Ranskaan yritykseltä menee jo mehuja.

Berliinin Grüne Woche -messut pidetään 20.–29.1.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT