Ruoka

Valio lähtee lihankorvikekisaan maitopohjaisella ruokarakeella – tulossa myös maitonakki?

Ruoka 25.08.2016

Valio hyppää uuteen tuoteryhmään ja alkaa kilpailla muiden lihankorvikkeiden kanssa. Uusi maitopohjainen ruokarae sisältää runsaasti proteiinia ja sopii sekä kylmänä syötäväksi että lämpimään ruuanlaittoon.


Riitta Mustonen
Mifu ei sula paistettaessa pannulle kuten esimerkiksi raejuusto. Kuvassa Meksikon pippuri -mifua.

Valio on antanut uutuudelle nimen Mifu, joka viittaa soijasta tehtyyn tofuun ja toisaalta sanaan milk eli maito.

Uutuus muistuttaa paljon raejuustoa, on rakeista ja valkoista, mutta poikkeaa raejuustosta siinä, että Mifu on parhaimmillaan kuumennettuna.

Valio alkoi kehittää Mifua jo vuonna 2009, kun se huomasi, että kuluttajat hakevat vaihtoehtoja lihalle. Se on saanut tuotteelleen patentin neljä vuotta sitten ja odottaa sille myös vientimarkkinoita Euroopassa.

Mifu valmistetaan suomalaisesta maidosta Seinäjoella. Tarjolla on aluksi kolme makuvaihtoehtoa.

Johtaja Tuomas Salusjärven mukaan muualla maailmassa ei ole vastaavaa tuotetta.

"Tämä on vasta alkua. Valion on vaikea kasvaa nykyisissä tuoteryhmissä. Meille on iso asia, että tulemme Mifulla lihan ja kanan rinnalle", Salusjärvi hehkuttaa.

Kun Valio alkoi kehittää maidosta paistettavia tuotteita, syntyi muun muassa soijanakin tapainen maitonakki. Jatkossa sellaisiakin saatetaan päästä maistamaan.

"Tofu ja soijanakit on tehty soijaproteiinista. Myös maidosta voi ottaa proteiinin ja valmistaa siitä tuotteita ihan niin kuin soijastakin", Salusjärvi valaisee.

Uutuudet tulevat kauppoihin tällä ja ensi viikolla ympäri Suomen. Salusjärvi lupaa, että tuotetta riittää kaikille halukkaille.

Mifun 330 gramman rasia maksaa 3,40 euroa ja säilyy avaamattomana jääkaapissa 42 vuorokautta. Avattunakin sitä voi käyttää 5—8 päivää.

Kauppiaasta riippuu, mistä hyllystä kuluttaja uutuuden löytää. Vaikka kyseessä on lihaa korvaava tuote, sitä tuskin kannattaa etsiä lihatiskistä.

Laktoositon, gluteeniton, hiivaton, soijaton ja kananmunaton tuote sopii moneen ruokavalioon. Täysin vegaaneille Mifu ei sovellu, koska se on valmistettu maidosta.