Ruoka

Ville Haapasalo: ”Aasiasta tuodaan mautonta pangasiusta, vaikka itsellä on aivan fantastisia kaloja"

Näyttelijä Ville Haapasalo tutustui kalakirjaa tehdessään myös vimpaan.
Juha Metso
Ruuanlaitto on Haapasalon mielestä vielä hauskempaa kuin kalastaminen.

Kun Ville Haapasalo kuuli, että Suomessa kaatopaikatkaan eivät ota vastaan särkikaloja, hän hämmästyi. Miksi ihmeessä kalaa pitää viedä kaatopaikalle? Heitetään hukkaan syömäkelpoista ruokaa!

Jotain on pielessä.

Haapasalon lapsuudessa Hollolassa, Vesijärven rannalla, perhe kalasti syödäkseen.

Kaksi pakastinta oli täynnä lahnaa, särkeä ja haukea, jopa niin, että Villen lahnakiintiö täyttyi pitkäksi aikaa.

Kului vuosia ja Villestä tuli näyttelijä ja kuuluisa etenkin Venäjällä. Hänen toinen elokuvansa käsitteli kalastuksen kansallisia erikoisuuksia – ja siitäkös hänet keksittiin juontamaan kalastusohjelmaa.

”En osaa kalastaa, mutta Venäjällä luullaan, että osaan”, Haapasalo paljastaa.

Valokuvaaja Juha Metson kautta Ville tutustui kymenlaaksolaisiin kalastajiin Ben Henrikssoniin ja Hannu Lankiin ja toimittaja Hasse Härköseen. Syntyi ajatus yhteisestä kalakirjasta.

Vimpan päälle kalareissu -kirja kertoo Haapasalon kalajuttuja, antaa tietoa särkikaloista ja muista suomalaisista kaloista, opastaa kalankäsittelyyn ja jakaa hyviä kalareseptejä.

Sorva, kuore, suutari, salakka, silakka, kiiski ja vimpa ovat kaikki syömäkelpoisia ja kelpo kaloja muutenkin. ”Vimpan päälle hyviä”, kuten Haapasalo ilmaisee.

”Vimpa yllätti mut. Ei mulla ollut hajuakaan, että semmonen on edes olemassa. Kun Ben toi sitä graavattuna, niin sanoin, että ei oo totta, mitä tää on!”

”En pysty tajuamaan, että meille tuodaan Aasiasta jotain mautonta pangasiusta, kun meillä on itsellä aivan fantastisia kaloja”, Ville tuiskahtaa. Hän muistelee Pentti Linkolankin sanoneen, että Suomi olisi omavarainen kalan suhteen, jos vain kaikkea kalaa syötäisiin.

Sekin on Villestä hullua, että suomalaiset haluavat kalansa vain fileinä, mutta pitävät jännittävänä, kun vaikkapa Espanjassa kala tulee ravintolassa lautasella kokonaisena kypsennettynä.

”Onhan se siten paljon maukkaampaa. Kokonaisena savustettu kala, aah!”

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kaurabuumi näkyy leipomossa ja kauran kulutuksessa – Vaasanin kaurapalaleipien myynti kasvoi vuodessa 38 prosenttia

Keski-Pohjanmaan ympäristöterveyslautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen: Pouttu ei saa käyttää markkinoinnissaan kasvisliha-termiä

Joko tunnet tämän peltojuurikkaan: ”Pysyy salaateissa rapeana ja freesinä, ei litisty eikä vetisty" – "Sopii myös lämpimiin ruokiin, voit käyttää samoin kuin keräkaalia"

Miten onnistuu yli satavuotiaan kirkon mallintaminen piparista? Katso videolta, kuinka upea projekti etenee