Maaseudun Tulevaisuus

Sarvellinen pässi on vuoden maatiaiseläin

Maatiainen ry on valinnut vuoden 2015 maatiaiseläimeksi suomalaisen sarvellisen pässin. Valinnalla kiinnitetään huomiota kotimaisten lammasrotujen sarvipäisyyden säilyttämiseen sekä yleisemmin urospuolisten tuotantoeläinten huonoon asemaan kotieläinkasvatuksessa.

Suomen perinteiset lammasrodut ovat suomenlammas, kainuunharmas ja ahvenanmaanlammas. Näistä jalostetuin on suomenlammas. Jalostuksessa pyritään sarvettomuuteen ja tasavärisyyteen, sillä sarvet aiheuttavat pulmia muun muassa lampoloiden ja aitausten rakenteissa.

Sarvellisiakin pässejä kasvatetaan yhä. Vuonna 2005 löytynyt jaalanlammaspopulaatio on auttanut sarvipäisyyden säilyttämisessä. Sarvipäiset pässit ovat hyviä tiineyttäjiä ja maatiaislampaat poikivat hyvin. Karitsoita syntyy keskimäärin 2,5 ja enimmillään jopa kuusi yhdellä kertaa.

 

Ei pässiä sarvista

Lampaiden kasvattaja Riina Suominen toteaa Maatiaisessa (1/2015), että sarvet eivät tee pässistä vihaista ihmiselle, vaan ihmisen suhtautuminen pässin sarviin. Jos ihminen tarttuu pässiä sarvista jo ennen kuin pässi on tehnyt elettäkään uhatakseen, pässissä laukeaa voimankoitoksen haaste ja aggressio. Samoin käy, jos pässiä silitetään päälaelta.

Niinpä pässit ovat saaneet luopua sarvistaan ihmisten vuoksi ja keinosiemennys on vähentänyt monien tuotantoeläinrotujen urosten lukumäärää. Uros vie ruokaa ja tilaa, joten niitä ei kasvateta jalostuseläimiksi, vaan teuraaksi.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kaleva: Susi tappoi siitospässejä Vaalassa – yhden arvo useita tuhansia euroja

Kotimaisen ruuan suosio ei näy luomulampurin kukkarossa – kilohintaan pitäisi saada vähintään 1 euro lisää

Poro kruunattiin vuoden maatiaiseläimeksi