Suomalainen Maaseutu

Huoltofirman vetäjät huolissaan puimurikannasta: "Jotain tilanteelle olisi tehtävä, muuten viljat jäävät tulevaisuudessa puimatta"

Uusien puimureiden heikko menekki näkyy jo huollossa.
Arto Takalampi
Huoltopäällikkö Jyrki Myllyahon (vas.) pyörittämässä Virhydro Oy:n huollossa työskentelevät asentajat Tuomas Hörkkö, Iiro Hanhisalo, Sami Korkiamäki, Matti Asunmaa ja harjoittelija Eero-Pekka Tienari.

Virhydro Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Mäntysalmi ja huoltopäällikkö Jyrki Myllyaho ovat huolissaan puimurikannan vanhenemisesta, kun uusien puimureiden kauppa ei käy.

"Jos suuntaus jatkuu tällaisena, mikä tilanne on viiden vuoden kuluttua. Koneet ja kanta vanhenevat vuosi vuodella eikä hyviä vaihtokoneita tule mistään", he miettivät vakavissaan.

Huollossa tämä nähdään konkreettisesti. Vaikka puinnit olivat haastatteluhetkellä vasta alkutekijöissään, silti huoltomiehet olivat jo saaneet kulkea korjaamassa muutaman päivän puinnin jälkeen hajonneita puimureita.

Mäntysalmi sanoo, ettei tilanne ole mukava kenellekään, ei puimurin omistajalle eikä korjaamollekaan.

"Nämä hätäkorjaukset on tietenkin käytävä tekemässä, mutta samalla jää pajalla joku homma tekemättä", hän havainnollistaa.

Pahinta on, jos syksyistä tulee samanlaisia eli yhtä märkiä kuin vuonna 2017. Kun silloin uusiakin koneita hajosi, niin miten vahat puimurit kestävät.

"Ei tämä ole myyjien eikä varsinkaan viljelijöiden vika, sillä syy eli maatalouden heikko kannattavuus on tiedossa. Jotain tilanteelle olisi kuitenkin tehtävä, muuten viljat jäävät tulevaisuudessa puimatta", Mäntysalmea huolettaa.

Vaikka virtolainen teknisen kaupan yritys Virhydro Oy onkin lisännyt vuosien varrella tuotevalikoimaansa ja panostanut raskaan kaluston sopimushuoltoon, se on silti pysynyt juurillaan. Hydrauliikkapalvelut ovat edelleen monipuoliset.

Vuonna 1987 perustettu Virhydro Oy on laajentanut ja kehittänyt toimintaansa määrätietoisin askelin siitä, kun se avasi hydrauliikkaan liittyvien tuotteiden ja kiinnitystarvikkeiden myynnin.

"Merkittäviä kehitysaskeleita on ollut vuosien varrella useita, ja me olemme kasvaneet niiden mukana", sanoo Virhydron toimitusjohtaja Kimmo Mäntysalmi.

Hänen esittelemä hydrauliosien varasto ja oma hydraulipaja ovat yhä yrityksen ydintä. Kuvaava esimerkki on, että mallikappaleen kanssa hydraulipajaan tuleva asiakas saa määrämittaisen hydrauliikkaletkun liittimineen odottaessaan.

Merkittävimmät kehitysaskelista ovat olleet tilojen iso laajennus 90-luvun alun lamavuosina, Husqvarnan edustus sekä myöhemmin koko IKH:n varaosa- ja työkaluedustus, Valtran varaosamyynti, muun varaosatarjonnan laajeneminen, oma hydrauliosien maahantuonti sekä Valtran huoltotoiminnan käynnistyminen ja laajeneminen Agco Suomen koneisiin.

Vuosi sitten erillään ollut huolto siirtyi samaan rakennukseen yrityksen muun toiminnan kanssa. Virhydron huoltopäällikön Jyrki Myllyahon mukaan huollon siirtämisestä samaan kiinteistöön oli huollolle huomattava logistinen etu.

"Osia ei enää tarvinnut lähteä hakemaan vaan asentaja sai ottaa ne suoraan hyllystä. Se nopeuttaa ja sujuvoittaa huoltoa huomattavasti", hän sanoo.

Oma huolto oli tarpeen siinä yhteydessä, kun Husqvarnan koneiden myynti alkoi vuonna 2006. Valtran huoltoa tarjottiin jo vuonna 2009 varaosamyynnin alkaessa, mutta se käynnistyi vasta muutama vuosi myöhemmin.

Huoltotoimintaan lähdettiin Mäntysalmen mukaan periaatteella, että yhden miehen takia ei rahaa kannata sitoa kalliisiin koneisiin ja ohjelmiin.

"Olemme kouluttaneet asentajia Agcon ja Huskun huoltokoulutusten kautta, lisäksi yhteistyö paikallisen Tredun toimipisteen kanssa on toiminut hyvin. Vapaana ammattitaitoisia traktorihuoltajia ei ole", hän sanoo.

Jyrki Myllyaho tuli huoltopäällikkönä pyörittämään ja kouluttamaankin huoltoa, joka työllistää nyt kuusi asentajaa ja kattaa Valtran, Fendtin, Sampo Rosenlewin ja Keslan sekä Husqvarnan koneet. Virhydro on alueellaan ainoa valtuutettu traktorimerkkihuolto.

Valtra-kanta on sen toimialueella Virtain ympärillä vahva, ja markkinaosuus 80 prosenttia, joten Myllyahon mukaan huollolle riittää töitä remonteissa ja huollossa.

"Huolloista 80 prosenttia tehdään huoltohallissa, mutta kesäaikaan huoltoauto kulkee lähes päivittäin", hän sanoo.

Huollon osuus on neljäsosa yrityksen liikevaihdosta.

Toimitusjohtaja Kimmo Mäntysalmi oli yrityksen ensimmäinen työntekijä sen aloittaessa. Vuonna 2009 yritys siirtyi Mäntysalmen omistukseen. Pari vuotta sitten tehdyssä sukupolvenvaihdoksessa osake-enemmistö siirtyi lapsille. Yritys työllistää koko perheen mukaan lukien kaikkiaan toistakymmentä työntekijää.

Lue lisää

Suomalainen puimuritehdas siirtyy intialaisomistukseen: Mahindra ostaa enemmistön Sampo-Rosenlewista

Mitä puimurin tai traktorin kuljettajan pitää ottaa liikenteessä huomioon, jotta hän välttyy kolarin tullessa rikossyytteeltä? Poliisitarkastaja kertoo

"Mitä tarkoittaa, kun traktori tai puimuri näyttää suuntavilkkua vasemmalle?" arvuuttelee Kati Partanen Twitterissä

Viljat puidaan yhä vanhemmalla kalustolla – videolla hyrrää Massikka vuodelta '69 viime vuoden puinneissa