Suomalainen Maaseutu

Maansiirtotyöt ja maa-aineksen myynti ovat lammilaisen monialayrityksen tukijalkoja – "alkuvuosi oli vilkas, ensi vuodesta veikkaan tätä vuotta hiljaisempaa"

Lammilta, Lahden valtatien kupeesta, löytyy viljelijöitä laajasti palveleva yrityskokonaisuus. Maamies Jukka Oy aloitti maansiirtourakoinneilla vuonna 2002.
Markku Pulkkinen
Tapani Silpola (vas.) ja Jukka ja Oliver Mäkinen valmistautuvat talvitienhoitoon ja kalkitusurakointeihin. Maansiirtotyöt, raskaskonemaalaamo ja rengasliike pyörivät ympäri vuoden urakoinnin ohella.

Jahkolan teollisuusalueen halleissa odotellaan talvea. Yksi Maamies Jukka Oy:n halleista on varattu rengastöille ja sinne on pian jonoksi asti kuorma-autoja ja jokunen henkilöautokin. Suolaus- ja aurauskalustoakin valmistellaan talven tuiskuihin. Yrityksen omistaja Jukka Mäkinen on ehtinyt käydä kolme kertaa suolalevittimen kanssa öisellä tiellä.

"Olen hankkinut talvitieurakoita, jotta kaikille kuudelle työntekijälle olisi töitä ympäri vuoden. Kesällä työtä kyllä riittää maansiirtourakoinneissa", Mäkinen kertoo.

"Meillä on YIT:n aliurakoitsijana talvihoidossa noin 200 kilometriä isompia teitä. Konekalustona tienhoitoon on kaksi kuorma-autoa, kaksi traktoria sekä aurat, hiekoittimet ja suolaimet."

Tienhoitoon käytettävät traktorit, John Deere 6830 ja Valtra T163, ovat Mäkisen maatilan koneita. Hän viljelee 250 hehtaarin alaa ja urakoi peltotöitä myös muille tiloille.

Maatilan pelloista peräti 150 hehtaaria on sokerijuurikkaalla. Juurikkaaseen liittyy Mäkisen osaomistama Kas-juuri Oy. Tänä vuonna perustettu, kahden omistajan Kas-juuri osti käytetyn Grimme Maxtron 620 -nostokoneen ja urakoi sillä juurikkaan nostoja.

Mäkisen monialayrityksen tärkeimpiä tukijalkoja ovat maansiirtotyöt ja maa-aineksen myynti. Noin puolet yrityksen 1,6 miljoonan euron liikevaihdosta tuleekin maarakennuspuolelta.

"Alkuvuosi oli maarakennuspuolella erittäin vilkas, mutta nyt loppuvuonna tahti on hieman hiljentynyt. Veikkaan, että ensi vuodesta tulee tätä vuotta hiljaisempi, sillä korona tyhjentää julkisen puolen ostajien ja yksityistenkin rakennusyritysten kassoja."

Maamies Jukan palveluihin kuuluu monipuolisten urakointien sekä kuorma-autojen ja maatalouskoneiden renkaiden ja lisäksi myös raskaan kaluston maalaus. Maalaamossa ruiskutetaan uusien ja käytettyjen kuorma-autojen, traktoreiden ja maatalouskoneiden pinnat uuteen uskoon.

Hallin pihalla seisoo äskettäin maalattu, iäkkäämpi maatalousperäkärry, joka on saanut uuden maalin runkoonsa, lavaansa ja vanteisiinsa. Myös renkaat ja hydrauliikkaletkut on uusittu. Hallin sisällä kiiltelee puolestaan uusi Mersun kuorma-auto, jonka runko on saanut saman valkoisen värin kuin ohjaamossakin on.

Jukka Mäkinen haluaa esitellä myös pihan toisella laidalla sijaitsevan Tippavaaran Maatalouspalvelu Oy:n, jonka yksi omistaja hän on.

"Tippavaaran Maatalouspalvelu sai alkunsa, kun ostimme kolmeen mieheen Hankkijan entisen viljan vastaanottopisteen ja kuivurin Lammilta vuonna 2007. Viljakaupan oheen tuli pian maataloustarvikemyyntiä, joka on laajentunut vuosi vuodelta. Haluamme palvella paikallisia viljelijöitä laajalla tuotevalikoimalla."

Yrityksen suurimmat tuoteryhmät ovat maanrakennukseen ja salaojitukseen käytettävät muoviputket, lannoitteet, siemenet, kasvinsuojeluaineet, paalaustarvikkeet, lemmikkieläinrehut ja öljyt. Maatalouskaupan liikevaihto on kivunnut jo 4,4 miljoonaan euroon.

Yrityksen myynnissä on laaja valikoima eri valmistajien lannoitteita. Siemenissä se on keskittynyt erityisesti piensiemeniin ja omalla nimellään myytäviin nurmiseoksiin, mutta muidenkin viljelykasvien siemeniä on saatavilla.

Tippavaaran Maatalouspalvelun valikoimaan on tulossa piakkoin myös saksalaisen Krampin tarvikkeita. Viljakauppakin on edelleen keskeinen osa yhtiön toimintaa. Yritys tarjoaa kasvinviljelytiloille myös tukineuvontapalveluita ja viljelysuunnittelua.

Sen verran monta rautaa Mäkisellä on tulessa, ettei olekaan ihme, että hän välillä huokailee ajan puutetta. Tyytyväiset asiakkaat, hyvät yrittäjäkumppanit ja osaavat työntekijät auttavat kuitenkin monitoimimiestä jaksamaan.

Markku Pulkkinen
Maamies Jukka Oy tekee kasvinviljelytilojen urakointeja kahdella traktorilla. Kuvaushetkellä odotettiin kalkitusten alkua. Ne alkavat, kunhan pellot kantavat. Takana näkyvässä keltaisessa rakennuksessa on rengasliike ja punaisessa raskaskonemaalaamo.

Maamies Jukka Oy, Lammi

Perustettu 2002.Omistaja Jukka Mäkinen.Tarjoaa maansiirto-, tienhoito- ja peltourakointeja, maalauspalveluita ja myy renkaita ja maa-aineksia.Tekee läheistä yhteistyötä maatalouskauppa Tippavaaran Maatalouspalvelu Oy:n ja juurikkaan nostoon keskittyvän Kas-juuri Oy:n kanssa.Työntekijöitä 6.Liikevaihto noin 1,6 milj. euroa.

Lue lisää

Tienpidon ongelmat kaadettiin aliurakoitsijan niskaan – aikoo valittaa oikeuskanslerille

Lauhat talvet nostavat tienpidon hintaa koko maassa – "Kun korjausvelkaan yhdistää tällaiset talvet, on jälki paikoin pahaa"

Kunnat kohtelevat koneurakoitsijoita erittäin epäreilusti, Koneviestin päätoimittaja jyrähtää: "Pelin henki on, että urakoitsijalle soitetaan niin myöhään, ettei sopimuksen ehtoja voi enää täyttää"

Maitotilan sivutöinä aloitetusta koneurakoinnista tuli Kari Kempakselle pääammatti – liperiläinen viihtyy kaivurinpuikoissa vielä 45 vuoden jälkeen