Suomalainen Maaseutu

Sata vuotta yhtäjaksoisesti pienviljelijän asialla

Loimaan Pienviljelijäin keskusliitto perustettiin 21. elokuuta 1921. Se ei ollut ensimmäinen edes Loimaalla, mutta lienee nyt vanhin edelleen toimiva pienviljelijäyhdistys Suomessa.
Veikko Niittymaa
Loimaata ei pidetä pienviljelyn alueena, mutta Suomen vanhin yhä toimiva pienviljelijäyhdistys lienee siellä. Satavuotiaan yhdistyksen historiikkia kokoava Raija Kouri ja yhdistyksen puheenjohtaja Heikki Kirvelä ihailevat vanhaa hernelajittelijaa.

Sorkkasakset olivat ensimmäinen yhteinen konehankinta ja tämä hernelajittelija oli toinen. Sähköä tai muuta voimaa ei tarvittu, vaan keskipakovoima erotteli herneet akanoista kolmeen laatikkoon, näyttää Heikki Kirvelä Loimaalta.

Kirvelä esittelee satavuotiasta lajittelijaa yhdessä Raija Kourin kanssa Kirvelän aitan portaalla. Kirvelä on Loimaan pienviljelijäyhdistyksen puheenjohtaja ja Kouri kokoaa parhaillaan yhdistyksen historiikkia.

Lauantaina 21. elokuuta yhdistys täytti sata vuotta. Juhlat ovat myöhemmin syksyllä, kun historiikki valmistuu.

Yhdistys ei ole Suomen eikä edes Loimaan ensimmäinen, mutta se lienee vanhin edelleen toimiva pienviljelijäyhdistys, Kouri kertoo.

Jäseniä oli parhaaseen aikaan 176 eri puolilta kauppalaa ja kuntaa, kaikkiaan 22 kylästä. Nyt jäsenmaksun on maksanut 32 ja pari korona-aikana kylälle muuttanutta miettii liittymistä.

Maamies- ja maatalousseuroja oli perustettu 1800-luvun puolella, mutta ne koettiin isojen tilojen etuja ajaviksi, Kouri kertoo.

Kourin mukaan Suomen maatalous ja maatilat ovat omaleimaisia. Maatalous on perustunut yksityiseen omistukseen toisin kuin monissa muissa Euroopan maissa, ja viljelijät ovat voineet omistaa myös metsää.

Pienviljelijäyhdistyksen historia nivoutuu kiinteästi maaseutuun ja sen muuttumiseen. Sata vuotta sitten pientiloja oli paljon. Torpparivapautusta pidetään keskeisenä tapahtumana itsenäisyyden alussa, mutta Kouri näkee pientilat vähintään yhtä tärkeänä.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen maaseudulla oli liikaväestöä eikä teollisuutta juuri ollut. Osa lähti ulkomaille, mutta toisille pientila tarjosi asuinpaikan ja elantoa isollekin perheelle.

Pienviljelijäyhdistykset nousivat uuteen kukoistukseen toisen maailmansodan jälkeen. Sodasta palaaville rintamamiehille luvattiin maatilkku ja samalla siirtolaiset asutettiin. Siirtolaiset olivat 50- ja 60-luvuilla hyvin aktiivisia näissä yhdistyksissä.

Suomi säilyi pientilavaltaisena oikeastaan EU-ajan kynnykselle saakka, Kouri miettii. Sen jälkeen muutos on ollut nopeaa niin, että Suomi alkaa ohittaa jo Ruotsin tilojen keskikoossa.

Loimaan Pienviljelijäyhdistyksen edeltäjän Pienviljelijäin keskusliiton perustamiskokous pidettiin Juha Saarion talossa reilun kivenheiton päässä ja Saario valittiin myös uuden pienviljelijäin yhdistyksen puheenjohtajaksi, Kirvelä kertoo.

Saarion talo pelotti lapsia ja nuoria ja talon ohi juostiin, sillä Saario teki myös ruumisarkkuja ja oli asettanut lapsen arkun ikkunalle, Kouri sanoo.

Haastatteluhetkellä istutaan Kirvelän talon keittiössä Haaran-Onkijoen kylässä, missä yhdistyksen asioita on käsitelty monet kerrat. Kirvelä on ollut yhdistyksen puheenjohtaja 42 vuotta. "Eiköhän se riitä, nyt on nuorempien vuoro. Onneksi mukaan on tullut nuorempaa väkeä."

Kourin mukaan Saariolla perustettu yhdistys ei ollut ensimmäinen Loimaalla. Metsämaalle ja Mellilään oli perustettu yhdistykset jo edellisenä vuonna ja niiden sääntöjä oli käytetty koko kunnan alueen yhdistykset kokoavan liiton sääntöjen luomisessa.

Veikko Niittymaa
Yhdistyksen historia on koottu kansien väliin. Naisosaston puheenjohtaja Karoliina Kirvelä esittelee masinistipäivän traktorikavalkadiin osallistuneista otettuja kuvia.

Pienviljelijäyhdistykset ovat ennen kaikkea yhteisöllisiä. Niin oli alussa ja on edelleen, Kouri sanoo. 1920-luvulla oli optimismia ja pienet tilat nähtiin isoja tehokkaampina. Lapsia oli paljon ja heitä käytettiin työapuna.

Alkuvuosikymmeninä pientiloilla oli jopa piskuisia koetilkkuja, missä verrattiin kasveja ja lannoitteita. Neuvonta ja opastus oli keskeistä ja monenmoisesta kilpailtiin kuten suurimmista vihanneksista ja juureksista ja sadoista, samoin sokerijuurikasta harvennettiin kilpaa.

Ne ajat ovat ohi. Nyt keskitytään muun muassa pitämään maisinistipäiviä ja retkeilemään porukalla, mutta koronan takia nekin ovat nyt tauolla. Yhdistys on mukana myös kylätalo Pääskynpesässä.

Perustamisvaiheessa lähes kaikki jäsenet olivat miehiä. Naisia oli kolme. Neljä vuotta myöhemmin naiset ja lapset otettiin mukaan ja naisosasto perustettiin saman tien.

Vuonna 2000 naisosaston nimi vaihtui Naavanaisiksi, jonka nimen keksi Karoliina Kirvelä retkeillessään kansallispuistossa. "Naava on sitkeää ja sopii monenlaisiin tarpeisiin, myös naisosaston nimeksi", Kirvelä myhäilee.

Heikki Kirvelän mukaan alkuvuosikymmeninä likimain kaikki jäsenet olivat päätoimisia viljelijöitä. Entä nyt? Kysymys saa Kirvelät ja Kourin mietteliääksi. Tovin pohtimisen jälkeen päädytään siihen, että runsaan viiden kilometrin päässä on nautatila.

"Loimaa tunnetaan viljasta ja viljanviljelystä. Usein molemmat puolisot ovat töissä tilan ulkopuolella. Kotieläintiloja on vähän."

Veikko Niittymaa
Heikki Kirvelän kädessä pienviljelijäyhdistykselle kuuluva laite, jonka tarkoitusta oli jäänyt hämärän peittoon. Myöhemmin se osoittautui partakoneen terän teroittimeksi.

Lue lisää

Kivenmurikat perunan ja sipulin seassa saavat kyytiä tällä koneella

Kotimainen kosteusmittari on sadonkorjaajan luottokaveri

Hampun tulo viljelyyn rohkaisi puimurikaupoille: ”Korjuukoneen yhtiöittäminen sopi kaikille osapuolille

Vihervakka ryhtyi "peittaamaan" siemenviljaa höyryllä – kylvösiementä on puhdistettu taudeista lämpökäsittelyllä jo kaukaisessa historiassa