Suomalainen Maaseutu

Uudet kasvilajit maustavat säilörehua etenkin Etelä-Suomessa

Suomalainen Maaseutu 16.05.2018

Uusilla kasvilajeilla saadaan nurmiin satovarmuutta ja kuivuuden kestävyyttä.


Anu Ellä

Rehukattara on pehmeälehtinen ja maittaa hyvin lehmille. Kasvi on myös valkuaispitoinen ja hyvin sulava. Rehukattaralla ei kannata korvata timoteita, vaan ottaa se kokeiluun nykyisten nurmiheinien seassa erityisesti kuivuudenherkillä kasvupaikoilla.

Uusia rehukasveja ja siemenseoksia on kokeiltu ahkerasti ProAgrian nurmiryhmissä. Nurmiasiantuntija Anu Ellä ProAgria Länsi-Suomesta muistuttaa, että etenkin Etelä-Suomessa kuivuus on yleinen ongelma.

Kuivuus vaivaa vähintään joka toinen vuosi jossain vaiheessa kasvukautta. Veden niukkuutta on helpoin kompensoida monipuolisilla siemenseoksilla.

"Timotei-nurminata-ruokonata-englanninraiheinä-apilaseos on jo riittävän monipuolinen, mutta muitakin lajeja on niiden lisäksi tarjolla. Kun halutaan tuottaa kolme suurta ja hyvälaatuista satoa, kannattaa lajit valita niiden kasvurytmin mukaan", Ellä opastaa.

"Englanninraiheinä ja rehukattara voivat tuoda hyvän sadonlisän ensimmäiseen satoon. Toista ja kolmatta satoa parantavat puolestaan sinimailanen, rehumailanen ja koiranheinä."


Sikuria monet nurmiryhmäläiset pitävät lupaavana tulokkaana. Englannissa sen on todettu parantavan maan kasvukuntoa ja hivenravinnepitoisuutta. Siksi sikuria on saarivaltiossa lisätty viime vuosina moniin nurmiseoksiin. Uudessa-Seelannissa sikuria käytetään paljon laitumilla.

Sikuri tuli Suomessa tutuksi, kun sen juuria käytettiin kahvin korvikkeena. Sikurin hyviin puoliin kuuluu runsaan hivenainepitoisuuden lisäksi paksu paalujuuri ja nopea jälkikasvukyky. Sikurin tunnistaa sokerijuurikasmaisesta, karheakarvaisesta lehdestään.

"Sikuri soveltuu kolmen niiton nurmiin ja on parhaimmillaan laitumilla, sillä laidunnuksen kiertonopeutta voi nopeuttaa sikurin avulla. Jälkikasvu on suorastaan hyökkäävän nopeaa. Sikuri on kestänyt hyvin myös parin viime vuoden talvet. 3–5 kilon siemenmäärä hehtaarille on ollut Suomessa sopiva kylvömäärä muun seoksen joukossa."

"Sikurin maittavuudessakaan ei ole ollut ongelmia, kunhan sitä on maltillinen määrä. Erikoinen maku voi saada yksittäiset, etenkin lypsyrotuiset lehmät aluksi mietteliäiksi, mutta pienen pohdinnan jälkeen sikuri maittaa hyvin. Sikuria ei saa päästää liian vanhaksi, sillä silloin se muuttuu kitkeräksi", Ellä summaa.


Rehukattara on myös mielenkiintoinen, uusi kasvilaji nurmille. Sekin on syväjuurinen ja sopii kuivuuden vaivaamille alueille. Rehukattaran vankat juuret ulottuvat jopa puolentoista metrin syvyyteen. Sato on timotein luokkaa.

Rehukattara on pehmeälehtinen ja maittaa hyvin lehmille. Kasvi on myös valkuaispitoinen ja hyvin sulava.

"Rehukattara on parhaimmillaan ykkösniitossa ja kuivina loppukesinä. Se tasapainottaa sopivasti heinä-palkokasviseosta. Sillä on hyvät ruokinnalliset arvot myös loppukesällä. Rehukattara kestää talvea melko hyvin ja viihtyy viileissä oloissa. Varsinais-Suomessa kokeilussa olevat lajikkeet ovat peräisin Kanadasta. Rehukattaralla ei kannata korvata timoteita, vaan ottaa se kokeiluun nykyisten nurmiheinien seassa erityisesti kuivuudenherkillä kasvupaikoilla", Ellä valottaa.

Muutamia haasteitakin rehukattaralla on. Sen siemen on suuri ja hankalan muotoinen, joten se on yleensä kylvettävä erikseen 0,5–1 sentin syvyyteen. Alkukehitys on hidasta, mutta päästessään vauhtiin jälkikasvu on nopeaa. Kasvi ei viihdy sulfiittiongelmaisilla ja kosteilla mailla.

Rehukattaran kuitupitoisuus on muita heinäkasveja matalampi. Kuitupitoisuutta onkin tasoitettava ruokonadalla tai koiranheinällä. Rehukattara vaatii aina kolme tai neljä niittoa. Kahdessa niitossa sen sulavuus ja valkuainen laskevat liiaksi ja maittavuus heikkenee.

"Rehukattaran siementä valitessa on oltava tarkkana, että kyseessä on nimenomaan viljelykäyttöön tarkoitettu Bromus inermis -tyyppinen kattara", Ellä painottaa.

Rehukattara oli viime vuonna ensimmäistä kertaa mukana Länsi-Suomen nurmiryhmäläisten siemenseoksessa 15 tilalla. Tänä vuonna kasvista saadaan lisää kokemuksia. Kuluvana keväänä sen on havaittu nousevan nurmiheinistä ensimmäisenä vahvaan kasvuun.

"Kattaran ja sikurin osalta tarvitaan edelleen lisää käytännön kokemuksia ja tutkimusta suomalaisissa olosuhteissa ennen laajamittaisempaa hyödyntämistä."

Sinimailanen ja rehumailanen ovat tutumpia kasvilajeja Suomessakin. Niiden etuina ovat typensitomiskyky sekä syvät ja vahvat juuret.


Sinimailanen on keväällä arka tallaukselle, lannoitukselle ja täydennyskylvölle. Niiton jälkeen sinimailasta ei saisi tallata viiden vuorokauden jälkeen niittohetkestä. Syksyllä sille on jätettävä kuusi viikkoa aikaa toipua viimeisestä niitosta ennen kasvun loppumista.

"Sinimailasen kasvurytmi on ymmärrettävä, jos haluaa sen menestyvän. Rehumailanen näyttäisi vaatimattomampana sopivan hieman paremmin Etelä-Suomen korjuurytmiin. Se kestää myös tallausta paremmin kuin sinimailanen. Ruokinnallinen arvo on molemmilla mailasilla yhtä hyvä."

"Parhaimmillaan mailaset ovat säilörehussa tai laitumilla nostamassa raakavalkuaispitoisuutta osana muuta seosta. Puhdaskasvustona mailasmassan kuitu ja sokeri jäävät turhan mataliksi ja erityisesti biologinen säilöntä vaikeutuu. Hyvä vaihtoehto on pitää mailasta pienenä määränä mukana perustamisseoksessa maata parantavana kasvina, vaikka se ei kyseisellä seudulla talvea hyvin kestäisikään", Ellä vinkkaa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit