Suomalainen Maaseutu

Näin onnistuu puunkorjuu keskikokoisella Komatsulla epätavallisissa olosuhteissa: "Eipä ole tällaista talvea tullut aikaisemmin vastaan"

Etelä-Pirkanmaallakin olisi kovasti tarvetta harvennushakkuille, mutta leudot ilmat ovat pehmentäneet metsät ja tiet eikä homma etene toivottua tahtia. Metsäkoneyrittäjä hallitsee kuitenkin vaikeatkin olot.
Markku Pulkkinen
Komatsu 845 on riittävän ketterä kone kaikenlaisille työmaille harvennuksista päätehakkuisiin. Tammikuun puolessavälissä maasto alkoi olla turhan pehmeää keskiraskaan sarjan koneellekin.

Komatsun punainen kuormatraktori kulkee keinahdellen kovapohjaisessa maastossa Akaan kaupungin eteläpuolella. Jousitetussa hytissä kelpaa istua, kun kokenut kuljettaja Juha Vaittinen ohjaa täydessä kuormassa olevaa konetta laanille.

Hytin ulkopuolella korjuukeli seitsemän asteen lämmössä tuntuu ikävän kostealta, vaikka yön kestänyt vesisade onkin tauonnut. Notkelmissa vesi on jo löytänyt tiensä ajouriin. Menossa on noin viiden hehtaarin harvennushakkuun puunajo UPM:n omistamassa metsässä.

"Eipä ole tällaista talvea tullut aikaisemmin vastaan. Tämän palstan hakkuu ja puunajo vielä onnistuvat, mutta ennen seuraavia palstoja saattaa tulla pakollinen kelirikkotauko", Vaittinen harmittelee.

Vaittisen kuormatraktorit ovat pyörineet pirkanmaalaisissa metsissä yhdeksän vuotta. Metsäkoneyrittäjän ura sai alkunsa, kun maataloustöiden oheen oli tarpeen löytää muutakin tulonlähdettä. Veljensä kanssa pyörittämässään reilun 200 peltohehtaarin maatalousyhtymässä Vaittiselle riittää toki kesäksi töitä.

Aluksi Vaittinen ajoi puita metsävarustellulla Valtra 6300 -traktorilla ja vetävällä metsäperäkärryllä. Kun lisääntyvää kysyntää oli, hän hankki ensimmäisen kuormatraktorinsa viime vuosikymmenen alussa.

"Keskikokoinen Komatsu sopi hyvin tarpeisiini. Hinta-laatusuhde oli kohdallaan. Erityisesti arvostin jousitettua ohjaamoa, koska olen ollut kertaalleen selkäleikkauksessa ja haluan panostaa hyviin työolosuhteisiin", 55-vuotias Vaittinen kertoo.

Komatsun ominaisuudet ovat selvästikin miellyttäneet miestä, sillä nykyinen kone, Komatsu 845, on jo Vaittisen neljäs Komatsu. Nykyistä ennen ajossa ovat olleet kaksi 840TX-mallia ja toinenkin Komatsu 845. Vaittinen on hankkinut kaikki koneet uusina. Vaihtoon ne ovat menneet noin 10 000 tunnin ajon jälkeen.

"Hyvien käyttöominaisuuksien lisäksi erinomaisesti toimiva huolto Pirkkalassa on pitänyt minut samassa merkissä."

Nykyisen kuormatraktorinsa Vaittinen hankki reilut vuosi sitten ja nyt mittarissa on jo 4 200 työtuntia. Kone kulkee pääosan vuodesta kahdessa vuorossa, sillä Vaittisen kaverina on jo viiden vuoden ajan ollut sama palkkakuski. Ajotunneistakin päätellen miehet tuntuvat pitävän talvitöistään.

Kahdeksanpyöräisen, teloilla varustetun Komatsu 845:n kuormaan mahtuu 12 000 kiloa ja 18 kuutiota puuta. Tehoa Agcon moottorista löytyy 188 hevosvoimaa. Teloina Vaittinen käyttää 90-senttisiä teloja, joissa on jatkettu telalappu. Kantavia teloja hän ei ole toistaiseksi hankkinut. Tulevina talvina sekin saattaa olla edessä.

Toiminimi Forest Vaittisen liikevaihto pyörii yleensä 200 000 euron tienoilla. Viime vuosi oli puunajossa ennätysvuosi, sillä tavaraa kulki metsästä tien varteen peräti 51 000 kuutiota.

Kaikista tuloista metsäkone tuo Vaittiselle noin puolet ja maatalous toisen puolen. Työaikaa kuluu metsässä kuitenkin maataloutta enemmän. Tällä hetkellä Forest Vaittinen toimii lempääläläisen PJP Metsäexpertit Oy:n alihankkijana. Työmaat ovat pääasiassa UPM:n ja Stora Enson hakkuita Tampereen eteläpuolella, joskus myös hieman pohjoisempana.

Vaittinen nostelee kuitupuukuorman muutamalla kauhaisulla kärrystä puupinoon ja samassa laaneille kaartaakin jo puutavara-auto. Tehtaiden kidat huutavat raaka-ainetta.

Markku Pulkkinen
Juha Vaittinen on pyörittänyt puunajoyritystään yhdeksän vuotta. ”Metsäkonetyöt sopivat hyvin kasvinviljelyn oheen. Maataloudesta saa kuitenkin edelleen paremman tuntipalkan.”
Lue lisää