Suomalainen Maaseutu

Urakoinnin rinnalle kasvoi rengaskauppa

MT Plus Suomalainen Maaseutu 26.12.2018

Serkukset Ilkka ja Tapani Orjala laajensivat yrityksensä Sapparin Konetyö Oy:n toimintaa reilut pari vuotta sitten. Aiemmin pääasiassa maatalouden koneurakointiin keskittynyt yritys alkoi tehdä tosissaan kauppaa traktorinrenkailla.

Antti Savolainen
Tapani (vas.) ja Ilkka Orjala ovat kasvattaneet yritystoimintaansa vahvasti. Koneurakoinnin rinnalle on tullut traktorinrenkaiden kauppaa. Serkuksilla on myös suunnitelmia tulevan varalle.

Urakointia tehdään viiden traktorin ja kahden puimurin voimin.
Urakointia tehdään viiden traktorin ja kahden puimurin voimin.
Antti Savolainen
Yrityksen työntekijät Juuso Keto ja Janne Jaakola ovat monitoimimiehiä. Heiltä luonnistuvat niin kone- kuin rengastyötkin. Kuvassa Lohtajan toimipisteessä vaihdetaan renkaita omaan kalustoon.
Yrityksen työntekijät Juuso Keto ja Janne Jaakola ovat monitoimimiehiä. Heiltä luonnistuvat niin kone- kuin rengastyötkin. Kuvassa Lohtajan toimipisteessä vaihdetaan renkaita omaan kalustoon.

Nyt aputoiminimi SKT-Renkaan liikevaihto ylittää jo koneurakoinnin.

"Rengasmyynti alkoi aikoinaan omasta tarpeesta, kun omiin koneisiin tarvittiin renkaita", Ilkka Orjala kertoo.

Rengaspuolen myynti- ja vetovastuu on Ilkalla. Tapani Orjala puolestaan vastaa urakoinnista.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT