Suomalainen Maaseutu

Rauharannan maitotila eteni 15 lehmän parsinavetasta 210 lehmään ja lypsyrobottiin – "Suurinvestointi tehtiin oikeaan aikaan"

MT Plus Suomalainen Maaseutu 27.01.2019

Ahti Pussinen ja Merja Karjalainen eivät ota 210 lehmän lypsykarjatilallaan turhia riskejä. Rauharannan tilan isäntäpari pitää kuitenkin tärkeänä, että tila pysyy toiminnoiltaan ja tavoiltaankin ajan hermolla.

Anne Anttila
Rauharannan kolmen robotin maitotilalla on tällä hetkellä 210 lypsävää. Tilan pihatto otettiin käyttöön vuoden 2012 alussa.
Rauharannan kolmen robotin maitotilalla on tällä hetkellä 210 lypsävää. Tilan pihatto otettiin käyttöön vuoden 2012 alussa.
Anne Anttila
Ahti Pussinen ja Merja Karjalainen ovat tyytyväisiä tekemiinsä kehittämishankkeisiin.
Ahti Pussinen ja Merja Karjalainen ovat tyytyväisiä tekemiinsä kehittämishankkeisiin. "Toimintojen järkeistäminen säästää sekä euroja että työtunteja."

Kajaanin Vuolijoella sijaitseva Rauharannan maitotila on erinomainen esimerkki kainuulaisesta sitkeydestä. Tilan isäntä Ahti Pussinen ei ole säästellyt aikaa eikä euroja rakentaessaan kotitilastaan isomman sarjan maidontuottajaa.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT