Kuluttajalainojen korot laskussa: mitkä tekijät edesauttavat edullisen lainan saantia?
Vaikka pandemian aikana asetettu väliaikainen korkokatto päättyi 30.9.2021, vakuudettomien lainojen koroissa ei nähty selvää nousua, vaan päinvastoin ne ovat keskimäärin laskeneet edelleen.
Kaikki asiakkaat eivät kuitenkaan saa halpaa lainaa. Eräiden selvitysten mukaan hyvässä taloudellisessa tilanteessa olevat suomalaiset saavat nyt lainaa helposti ja halvalla, kun taas alle 2000 euroa kuukaudessa tienaavien voi olla vaikea saada lainaa ollenkaan.
Tässä artikkelissa listataan tärkeimmät asiat, jotka vaikuttavat positiivisen luottopäätöksen ja ennen kaikkea edullisen lainan saamiseen. Tiedot on kerätty tutkimalla useiden eri rahoituslaitosten ja pankkien ilmoittamia lainanannon kriteerejä, haastattelemalla asiantuntijoita sekä tekemällä useita omia lainahakemuksia.
Muut lainat ja osamaksut
Kun teet lainahakemusta, pankki on kiinnostunut olemassa olevista luotoistasi ja niiden määrästä suhteessa tuloihisi ja varallisuuteesi.
Suomessa ei ole positiivista luottorekisteriä, josta luotonantajat näkisivät asiakkaiden kaikki lainat. Siksi on tärkeää listata itse kaikki nykyiset lainat tarkasti ja rehellisesti. Velkojen ilmoittamista ei kannata pelätä, sillä olemassa olevan lainat saattavat jopa edesauttaa uuden lainan saantia. Ylivelkaantuminen ei tietystikään ole hyvä asia, mutta kohtuullinen määrä nykyistä lainaa viestittää pankille, että kykenet suoriutumaan lainoistasi ja muutkin luotonantajat ovat todenneet luottokelpoisuutesi hyväksi.
Etenkin isojen lainojen yhdistäminen yhdeksi voi olla pankeille erittäin houkutteleva hanke. Suurella yhdistelylainalla pankki pääsee myöntämään paljon lainaa pitkällä maksuajalla ja samalla keventämään asiakkaan tilannetta. Mikäli velkaantunut asiakas on selviytynyt kalliista erillisistä veloistakin kunnialla, näiden velkojen pois maksamiseen tarkoitetun yhden edullisemman lainan myöntämisessä on pienet riskit.
Työsuhteen muoto ja tulojen määrä
Työsuhde vaikuttaa positiivisesti edullisen lainan saamiseen. Mikäli työsuhde on vakituinen ja kestänyt jo useita vuosia, niin entistä parempi. Asian voisi kärjistää niin, että esimerkiksi 5000 euroa kuukaudessa tienaava valtion virkamies saa kulutusluottoa äärimmäisen edullisesti, kun taas osa-aikaisesti määräaikaisessa työsuhteessa 1500 euroa kuukaudessa ansaitseva voi jäädä kokonaan ilman lainaa. Etuuksia saavien joukossa eläkeläiset ovat paremmassa asemassa kuin työttömät ja opiskelijat (joiden kannattaa ensisijaisesti muutenkin hakea valtion takaamaa opintolainaa).
Huomaa myös, että yrittäjyyttä ei katsota lainahakemuksessa yhtä hyvänä asiana kuin vakituista työsuhdetta. Yrittäjä ei ole kuitenkaan ole pankeille mikään kirosana, etenkään jos yritystoimintaa on harjoitettu kannattavasti jo useita vuosia.
Lainan tarkoitus eli käyttökohde
Lainan korkoon ja lainahakemuksen hyväksymiseen vaikuttaa paljon myös se, mihin tarkoitukseen laina otetaan. Pienet ja suoraan kulutukseen tai laskujen maksamiseen otetut lainat ovat yleensä reilusti kalliimpia kuin suuret lainat, joilla tehdään isoja hankintoja tai yhdistetään lainoja.
Lainantarjoajat pitävät parhaimpina käyttökohteina kulutusluotolle yleensä remonttia ja auton hankintaa. Remontti tehdään yleensä omaan kotiin ja sillä voi nostaa asunnon arvoa. Autolainalla ostettu auto taas on konkreettista varallisuutta, vaikkakin sen arvo laskisi tai sitä ei virallisesti käytettäisi vakuutena lainalle. Autolainoja vertaillessa kannattaa huomioida vakuudettomien kulutusluottojen lisäksi myös vakuudelliset lainat ja autoliikkeiden rahoitustarjoukset. Se, mistä halvin autorahoitus lopulta löytyy, riippuu hyvin pitkälle siitä, minkälainen elämäntilanne (luottokelpoisuus) lainanhakijalla on ja millaista autoa hän on ostamassa. Alle 10 000 euron käytetty auto voi olla viisainta ostaa kulutusluotolla, kun taas uuteen autoon voi saada autoliikkeestä jopa alle 1 prosentin koron osamaksutarjouksen.
Asumismuoto ja ruokakunnan koko
Omistusasuja on pankin silmissä huomattavasti houkuttelevampi asiakas kuin vuokralla asuja. Omistusasujalla on kertynyttä varallisuutta lainalyhennysten ja käsirahan muodossa (puhumattakaan täysin velattomasta asunnosta), ja omaa asuntoa voi käyttää myös vakuutena tai sen voi myydä ja vapauttaa siten pääomaa muihin tarkoituksiin.
Vuokralla asuvan ei kuitenkaan kannata heittää kirvestä kaivoon. Kyseessä ei ole ratkaiseva luottokelpoisuuteen vaikuttava asia. Vuokralla asuvatkin saavat edullisia lainoja.
Asumismuodon lisäksi luottopäätökseen ja lainan korkoon vaikuttaa myös se, minkä kokoinen ruokakunta kodissa asuu. Lähtökohtaisesti parisuhteessa elävät saavat helpommin edullista lainaa kuin sinkut. Myös lapset kielivät vastuullisesta aikuisesta ja vakaasta elämäntilanteesta. Mikäli puolisoa voidaan käyttää lainassa virallisena rinnakkaishakijana, lainansaanti hyvillä ehdoilla on erittäin todennäköistä. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä.
Vertaa lainat huolellisesti
Kun yllä mainitut kelpoisuusvaatimukset ovat kunnossa, pienikorkoisen lainan saanti on hyvin todennäköistä. Varma ei kuitenkaan voi olla, ennen kuin on tehnyt lainahakemuksen ja saanut pankilta yksilöidyn luottopäätöksen.
Lainahakemus kannattaa tehdä lainankilpailutuspalvelun kautta, jolloin tavoittaa yhdellä hakemuksella useita kymmeniä pankkeja. Perusteellisesti tehty lainojen vertailu on erittäin tärkeää, mikäli mielii saada edullista lainaa ilman vakuuksia. Kilpailutuspalvelun kautta tehty lainahakemus helpottaa lainojen vertailua ja on kaiken lisäksi ilmaista. Siksi sitä voi niin lämpimästi suositella.
Fiksukuluttaja.fi on rahoitustuotteiden vertailuun keskittynyt ilmainen sivusto, josta löydät puolueettomia sekä ajankohtaisia vertailuja esimerkiksi lainojen koroista. Tutustu tarkemmin osoitteessa: www.fiksukuluttaja.fi