Mainos: Suomen parhaat Koneet

Traktorimönkijä viihtyy tilan töissä

Traktorimönkijä kulkee vaivatta epätasaisessa maastossa, ja sillä onnistuu osaavalta kuljettajalta jopa ojien ylitys. Mutaiset pellot eivät ole tehokkaalle kulkuneuvolle liian haastavia. Monipuolisella traktorimönkijällä voi tehdä esimerkiksi lumityöt ja kuljettaa lavan tai peräkärryn avulla maa-aineksia sekä polttopuita.
Testivoittaja Goes Gobalt 550 -traktorimönkijä sopii vaativiinkiin maatilan ja pihan töihin. Mutaiset pellot tai metsämaastot eivät ole sille mikään ongelma.

Traktorimönkijä on kustannustehokas kone erilaisiin piha- ja metsätöihin maatilallatilalla, omakotitalossa tai mökillä. Traktoria pienempi ja kevyempi kulkuneuvo etenee vaivatta haastavissa ja ahtaissakin maastoissa mutta myös aroilla pinnoilla ilman, että alusta vaurioituu.

Mönkijällä voi liikkua myös maantiellä, jos vaikka työmaa ei sijaitsekaan aivan oman tontin läheisyydessä. T3B-traktoriksi rekisteröityä mönkijää saa ajaa yleisillä teillä enimmillään 60 kilometriä tunnissa, jos omistaa traktorikortin tai B-ajokortin. Sitä saa ajaa jo 15-vuotiaana AM121-kortilla.

Laadukas traktorimönkijä suoriutuu lisävarustein monenlaisista tehtävistä, kuten lumitöistä ja pintojen tasoittamisesta puskulevyllä.

Laadukas traktorimönkijä kolmen vuoden takuulla

4 x 4 Maailma -lehden testivoittaja Goes Cobalt 550 on erittäin laadukas mönkijä myös vaativaan ammattikäyttöön, moniin maatilan töihin ja puutarhan hoitoon. Max-versiossa on jatkettu runko, eli kyydissä riittää reilusti tilaa kahdelle henkilölle.

Goes Cobalt 550 Max on varustettu ohjaustehostimella, alumiinivanteilla ja tyylikkäästi maalatuilla katteilla. Sen sisarmalli Iron 450 Max on saatavana myös ilman tehostinta ja kestävillä teräsvanteilla.

Goesissa on laadukas jousitus ja tehokas Euro5 EFI -moottori, mikä takaa luotettavan ajotuntuman sekä työ- että vapaa-ajan käytössä. Helppokäyttöisessä CVT-vaihteistossa on myös alennus- ja peruutusvaihde. Lisäksi siinä on sähköinen nelivedon kytkentä ja lukot maastokäyttöä varten. Vinssi ja vetokuula tulevat vakiovarusteena.

Goes on yksi markkinoiden laadukkaimmista nelivetoisista traktorimönkijöistä. Kolmen vuoden takuu kertoo korkeasta laadusta ja luotettavasta valmistajasta. Laatusuhteeltaan

Gobalt Iron 450 Max on Goes Cobalt 550 Maxin sisarmalli, ja myös siinä on jatkettu runko eli mukavasti tilaa kahdelle.

Tekstivoittajasta paranneltu malli

Linhai Cuv 1100 EPS T1B Diesel on traktorimönkijä monikäyttölavalla. Se soveltuu hyvin maantielle ja haastaviin maastoihin tai työkoneeksi maatilalle.

Linhai Cuv 800 Diesel voitti Koneviestin testin muutama vuosi sitten, ja 1100 on uusi tehokkaampi malli testivoittajasta. Mönkijässä on entistä tehokkaampi Kubotan 1100cc Diesel -moottori ja täysin uusittu monikäyttölava.

Maksiminopeus on nostettu 60 kilometriin tunnissa ja ilmanottoa siirretty korkeammalle: Cuv 1100 -ilmanotto sijaitsee lavan korkeudella, joten ojan tai matalan vesistön voi ylittää ongelmitta.

Kippaava teräslava avattavilla laidoilla kuuluu uudistuneen Linhai Cuv 1100:n vakiovarusteisiin.

Linhai Cuv 1100:n ajomukavuutta etenkin haastavissa maasto-oloissa lisää Eps-ohjaustehostin, joka helpottaa työskentelyä raskaissa olosuhteissa. Ajoasennon saa säädettyä itselle juuri sopivaksi säädettävän istuimen ja ratin avulla. Turvallisuutta lisäävät turvavyöt ja jalkojen liukuesteet.

Laitteen vakiovarusteisiin kuuluvat muun muassa sähkövinssi kaukosäätimellä, sähköisesti kytkettävä neliveto, tasauspyörästön ja akseleiden lukot, kippaava teräslava avattavilla laidoilla, LED-päiväajovalot, turvavyöt, katto, turvakaaret, led-työvalo, helmasuojat ja vetokoukku.

Linhaihin saa myös lämpöhytin. Sen vakiovarusteisiin kuuluvat lasinpyyhkijät sekä sisätilan lämmitin, jossa on suuttimet tuulilasille ja matkustajille. Hytinasennuksen yhteydessä lisätään myös äänieristykset.

motorpower.fi