Mainos: Suomen parhaat Koti

Kaivovedestä saa puhdasta juomavettä – vesianalyysi vahvistaa suodatuksen tarpeen

Oman rengas- tai porakaivon varassa oleville voi tulla yllätyksenä, että maan uumenista tuleva vesi ei välttämättä aina olekaan puhdasta vaan hyvin usein kelpaa käyttövedeksi vasta puhdistuksen jälkeen. Kaivovesi voi likaantua myös esimerkiksi humuspitoisista valumavesistä.
pixabay.com
Puhdas ja raikas juomavesi on monelle suomalaiselle itsestään selvä asia.

Kaupunkien vedenjakelun piirissä olevien kotitalouksien veden laadussa ei yleensä ole valittamista. Sen sijaan pientalouksien kaivovesistä vain osa on moitteetonta ja juomakelpoista.

Suomessa on myös useita alueita, joissa maaperästä imeytyy kaivoveteen epäpuhtauksia. Radon ja uraani ovat monen pulmana Itä-Uudellamaalla, Etelä-Hämeessä ja Kaakkois-Suomessa. Pirkanmaalla ja Keski-Uudellamaalla kaivoveden ongelmana on usein arseeni.

Kaivoveden juomakelpoisuus huononee, mikäli sinne pääsee humuspitoisia valumavesiä. Pohjaveden laatuun voi myös vaikuttaa esimerkiksi maanviljely, teiden suolaus tai teollisuuden päästöt.

Vesianalyysi kertoo, tarvitaanko vedensuodatinta ja millainen suodatin tekee kaivovedestä juomakelpoista.

Vasta vesianalyysi kertoo totuuden

Jos vesi ei maistu sellaiselta kuin pitäisi, ihmisen tarkka makuaisti huomaa sen yleensä saman tien. Epäpuhdas vesi voi olla myös sameaa tai jopa tuoksahdella, mikä luonnollisesti herättää epäilyksen sen laadusta.

Aistinvarainen tarkastelu on kuitenkin vasta alkua. Kun epäily herää, tarvitaan ammattilaisten tekemä vesianalyysi.

Sitä paitsi suurin osa kaivoveden ongelmista on näkymättömiä, hajuttomia ja mauttomia, joten kaivoveden säännöllinen testaus on tarpeellista myös ilman epäilystä.

Jos vedestä löytyy vesianalyysissä haitallisia epäpuhtauksia, vedensuodatusammattilaiset löytävät siihen sopivan suodatusratkaisun ja vedestä saadaan hyvää juomavettä.

Epäpuhtaasta kaivovedestä tulee suodattamalla moitteetonta juomavettä.

Tilaa kätevä vesianalyysipaketti

Pumppulohja Watmanilla on vuosikymmenien kokemus teollisuuden ja kotitalouksien veden laadun parantajana. Sen asiakkaita ovat yhtä lailla LVI-ammattilaiset kuin kotitaloudetkin.

Veden laadun tarkastaminen alkaa sillä, että tilaa Watman-vesianalyysipaketin, ottaa vesinäytteen ja toimittaa sen Pumppulohjalle tutkittavaksi.

Kun vesi on analysoitu laboratoriossa ja mahdollinen ongelma tunnistettu, vedelle voidaan tehdä toimiva suodatusratkaisu ja kaivosta alkaa nousta hyvää puhdasta juomavettä.

Suodattamalla vedestä saadaan poistettua esimerkiksi humuksen näkyvät ja radonin näkymättömät terveyshaitat. Puhdas vesi on helposti saavutettavissa, kunhan vain tiedetään miten.

pixabay.com
Vedensuodattimen säännöllinen huolto varmistaa, että perhe juo aina hyvää vettä.

Huoltosopimus varmistaa hyvälaatuisen juomaveden

Kun kaivovesi on kerran analysoitu ja sen puhdistamiseen on hankittu oikealainen suodatin, veden laatu on hyvä. Suodatinta pitää kuitenkin huoltaa, jotta vesi pysyy jatkossakin juomakelpoisena.

– Jos vaikka sovitaan, että huolto tehdään aina maaliskuussa, meiltä otetaan yhteyttä, eikä asiakkaan tarvitse katsella kalenteria, kertoo Stefan Stigell Pumppulohja Watmanilta.

Huoltosopimus kannattaa tehdä heti asennuksen yhteydessä, jolloin asiaa ei tarvitse sen kummemmin miettiä. Huollon yhteydessä vedestä otetaan perusnäyte, mutta jos kaivon lähettyvillä on tehty esimerkiksi rakennustöitä tai maaperään on muuten kajottu, on tarpeen teettää laajempi analyysi.

Pumppulohja WatMan palvelee huoltoasioissa Tampereen eteläpuolisessa Suomessa. Huolto on kuitenkin mahdollista tilata jälleenmyyjien kautta.

Pumppulohja Watman