Mainos: Suomen parhaat Maatalous

Asiantunteva puutarhaliike on ammattiviljelijän paras kumppani

Puutarhaliike Helle toimittaa ammattiviljelijälle kaiken tarpeellisen siemenistä kasvualustoihin ja tarvikkeisiin – tai jopa kokonaisen kasvihuoneratkaisun. Nettikauppa käy kätevästi, mutta tarpeen mukaan asiantuntijan kanssa mietitään tuottavia ratkaisuita yhdessä puhelimitse tai paikan päällä viljelmällä. Henkilökunnan vankka ammattitaito syntyy pitkästä puutarha-alan kokemuksesta ja alaan perehtyneisyydestä.
Myös koristekasvisiementen maahantuonti ja myynti kuuluvat Helle Oy:n toiminta-alueeseen. Kuvassa myyjät tutkivat koristekasvien näyteistutuksia, jotka ovat esillä kesäisin Helteen toimitilojen yhteydessä.

Sadon laatuun ja määrään vaikuttavat monet tekijät, kuten luonnonolot, tuotantovälineet, viljelijän ammattitaito ja tuotannon raaka-aineiden, kuten siementen, ominaisuudet.

Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta esimerkiksi tuotantovälineisiin ja raaka-aineisiin voi, ja ne kannattaakin hankkia luotettavalta sekä osaavalta puutarha-alan ammattilaiselta. Puutarhaliike Helteestä ammattiviljelijä saa kaiken tarvitsemansa, kuten siemenet, kasvualustat, ruukut, kasvujärjestelmät, taimet, kasvihuoneet, kasvatuspöydät ja niin edelleen.

Myös maanviljelijä, joka haluaa esimerkiksi viljellä mansikoita muiden tilatöiden ohessa, saa taimet, tarvikkeet ja vielä neuvot kaupan päälle Helteen ammattitaitoisilta myyjiltä.

– Jos asiakkaalla on ilmennyt esimerkiksi olosuhteisiin liittyviä haasteita, autamme ja neuvomme mielellämme. Ongelmia voi olla vaikkapa tekniikassa tai jonkin lajikkeen viljelyssä, ja silloin tietysti autamme parhaamme mukaan, kertoo siemeniin erikoistunut Marja Salomaa.

Helle Oy on toiminut puutarha-alan tukkuliikkeenä 1980-luvun lopulta saakka. Myyjien ammattitaito kumpuaa myös siitä, että heillä on itsellään taustaa puutarhaviljelystä. Henkilökohtainen palvelu on ehdoton valtti ja mielekästä myös myyjille.

– Käymme yhdessä asiakkaan kanssa läpi tuotteita ja keskustelemme, mikä on toiminut ja mikä ei niin hyvin. Pystymme näin auttamaan paremmin sekä tutustumme samalla asiakkaan tarpeisiin. Saamme samalla itsekin hyödyllistä tietoa, Salomaa sanoo.

Helle Oy:stä ostetaan nykyisin yhä enemmän mansikan ja muiden marjakasvien taimia.

Ammattitaitoinen myyjä auttaa henkilökohtaisesti

Helle Oy:n juuret ovat vankasti suomalaisessa erikoisviljelyssä. Avomaan vihannesviljely ja kasvihuoneviljely ovat yrityksen tärkeää toimintakenttää.

Asiakaskuntana ovat viljelijät, jotka hankkivat siemeniä, tarvikkeita ja tekniikkaa. Myös esimerkiksi biologiset torjuntaeliöt, kasvualustat, lannoitteet ja muut viljelytarvikkeet, kuten harsot ja muovit, ovat tärkeitä myyntiartikkeleita.

– Viime vuosina erityisesti avomaaviljelyn suosio on kasvanut. Meidän kauttamme ostetaan nykyisin yhä enemmän myös mansikan ja muiden marjakasvien taimia sekä avomaaviljelyn tarvikkeita. Avomaatarvikkeiden ja taimien myyntiin on myös palkattu uutta, osaavaa henkilökuntaa, kertoo hallintopäällikkö Lea Laine.

Avomaaviljelyn suosio on kasvanut viime vuosina, ja sitä varten Helle Oy on palkannut avomaaviljelyyn erikoistunutta henkilökuntaa.

Puutarhakauppa palvelee asiakkaita kaikkialla Suomessa

Helle Oy:n pääkonttori sijaitsee Liedon Vanhalinnassa Turun läheisyydessä. Närpiössä on oma toimipisteensä, joka palvelee myös ruotsinkielistä Pohjanmaata ja muuta ruotsinkielistä väestöä. Molemmilla toimipisteillä on oma kattava varastonsa. Asiakaskunta kattaa koko Suomen aina pohjoisinta Lappia myöten.

– Meillä asioidaan paljon puhelimitse ja sähköpostitse. Myyjät tuntevat asiakkaansa ja tietävät näiden tarpeet. Myyjämme käyvät myös asiakkaiden luona suunnittelemassa viljelyä tai esimerkiksi kasvihuoneen rakentamisratkaisuja, Laine kertoo.

Verkkokaupan toimintaa on kehitetty, ja uusi selkeämpi verkkokauppa avautuu vuoden alussa.

– Ajankohtaiset siemenet ja perustarvikkeet voi tilata kätevästi verkkokaupan kautta. Tavaraa on hyvin varastossa, joten tilaamansa tuotteet saa melko nopealla aikataululla, Salomaa mainitsee.

Jos asiakkaan tarpeet vaativat enemmän räätälöintiä, verkkokaupan sijaan kannattaa olla suoraan yhteydessä myyjään esimerkiksi soittamalla.

Jotta sadosta tulisi mahdollisimman runsas ja laadukas, tuotantovälineet ja raaka-aineet kannattaa hankkia luotettavalta sekä osaavalta puutarha-alan ammattilaiselta. Puutarhaliike Helle Oy on aloittanut jo 1980-luvulla, joten tietoa ja taitoa riittää jaettavaksi asiakkaille.

Salaatinviljelijälle kasvihuone avaimet käteen -periaatteella

Kasvihuoneen rakentaminen on esimerkki projektista, jossa asiakkaat hyödyntävät Helle Oy:n ammattitaitoa ja tilakohtaista räätälöintiä.

Esimerkiksi Söderbacks Trädgård, suuri suomalainen salaatinviljelijä laajensi tuotantopinta-alaansa merkittävästi kasvihuoneratkaisulla, jonka Puutarhaliike Helle toteutti.

Helle huolehti huoneiden pystytyksestä, tekniikan toimittamisesta ja valmistelusta. Projekti aloitettiin syyskuun puolivälissä, kun maatyöt oli tehty. Aikataulussa pysyen ja peräti hieman sitä edellä koko projekti oli valmis marraskuun puolivälissä. Yhteistyö sujui saumattomasti ja molemmat osapuolet olivat tyytyväisiä projektin kulkuun ja lopputulokseen.

Söderback antoi kiitosta Helteelle erityisesti suuresta ammattitaidosta ja nopeasta toteutuksesta tiukan aikataulun alla.

Lisätietoja rakennusprojektista ja Helteen toiminnasta löydät verkkosivuilta.

– Bejo Zaden: avomaan vihannesten siemenet

– Nunhems Zaden: avomaa ja kasvihuonesiemenet

– DeRuiter Seeds: kasvihuonesiemenet

– Biobest: biologiset torjuntaeliöt ja kimalaiset

– Grodan ja Kekkilä: kasvualustat

– Yara: vesiliukoiset ja puutarhalannoitteet

– Rivulis: Kastelujärjestelmät avomaalle ja kasvihuoneisiin

– Kraege ja Neessen: mansikan, pensasmustikan ja vadelman taimet

helle.fi