Maaseudun Tulevaisuus

Susialueiden ihmiset vaativat lisää kaatolupia

Maaseudun Tulevaisuus 11.04.2015 Perho

Susikannan kasvun myötä lisääntyy myös maaseudun ihmisten huoli omasta, kotieläinten ja metsästyskoirien turvallisuudesta. Petoasioita koskeva uutisointi koetaan yksipuoliseksi.


MT arkisto

PERHO (MT)

Susikannan kasvuun on herätty kautta maan. Muun muassa metsästäjät, Taajamasusi ry sekä Suomen kennelliitto vaativat Perhoissa pidetyssä keskustelutilaisuudessa runsaasti lisää kaatolupia.

”Asun itse Nousiaisissa, jossa sudet ovat viime vuosina surmanneet paljon peuroja. Siinä ei sinänsä ole mitään kummallista, mutta tapaukset ovat sattuneet kerta toisensa jälkeen aivan ihmisasutuksen tuntumassa ja käytännössä kunnan keskustaajamassa”, Taajamasusi ry:n puheenjohtaja Tiltu Nurminen kertoo.

”Ongelma on kärjistynyt todella pahaksi. Susihavaintoja tehdään usein keskellä kirkasta päivää niillä reiteillä, joilla alakouluikäisten lasten koulumatkat kulkevat. Päädyimme huolestuneiden vanhempien kanssa perustamaan Taajamasusi ry:n, jotta saisimme äänemme kuuluviin ja muutoksen asiaan”, Nurminen taustoittaa.

Kennelliiton valtuuston jäsen Seppo Lahtela katsoo susimäärän kasvun olevan suurin yksittäinen metsästyskoiriin kohdistuva uhka.

”Elämme kriittistä aikaa. Susikannan kasvu on tällä hetkellä aivan räjähdysmäistä. Olemme kohta alakynnessä.”

Lahtela ja Nurminen vaativatkin lisää kaatolupia kuin yhdestä suusta.

”Susialueilla asuvien ihmisten eri puolilla Suomea on nyt järjestäydyttävä. Vain siten voimme saada oikeutta”, Nurminen penää.

Perjantaina Perhossa järjestetty petoilta keräsi koulukeskuksen Perho-saliin runsaasti osanottajia kaikkialta Suomesta.

Petoilta järjestettiin Perhon metsästysseuran, Halsuan metsästysseuran ja Taajamasusi ry:n voimin.

 

Petouutisointi koetaan yksipuoliseksi

Taajamasusi ry:n jäsenet Anita Karppinen Mynämäeltä ja Anna Jaakkola Nousiaisista kokevat, että valtamediassa vellova petouutisointi on liian yksipuolista.

”Jotenkin sellainen vihreä ajatusmaailma puskee sieltä läpitunkevana esiin. Niiden ihmisten, jotka ovat hädissään petojen kanssa, on todella vaikeaa saada ääntään kuuluviin”, Karppinen toteaa.

”Sudet liikkuvat jatkuvasti lasten koulureitillä. Lasten on kuljettava kouluun isoissa ryhmissä tai aikuisten kyydillä. Yksin lapsia ei uskalla lähettää koulutielle”, Jaakkola kertoo.

Karppinen ja Jaakkola ovat molemmat ala-asteikäisten lasten äitejä.

”Lounais-Suomessa sudet horjuttavat turvallisuudentunnetta”, Jaakkola sanoo.

 

”Koirasusia havaitaan runsaasti”

Petoillan isännöinyt Perho sai runsaasti julkisuutta susioikeudenkäynnistä, jossa Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi 12 miestä ehdolliseen vankeuteen laittomasta susijahdista. Kolmen miehen syytteet hylättiin.

Käräjäoikeuden päätöksen mukaan Perhossa ammuttiin vuonna 2013 susia eikä koirasusia.

Petoillassa käytettiin runsaasti puheenvuoroja, joissa koirasusia arveltiin esiintyvän Suomessa huomattavasti enemmän, kuin virallisissa arvioissa on ilmoitettu.

”Suomessa on kehittymässä hybridisusiongelma”, freelance-toimittaja Johanna Heikkilä toteaa.

Tutkija Kaarlo Nygrénin mukaan susien lajitunnistukseen sisältyy kosolti ongelmia.

”Koirasusia havaitaan todella runsaasti susialueilla.  Susi on siinä mielessä erikoinen otus, ettei siihen ole tähän mennessä kelpuutettu ulkomuotoon perustuvaa tunnistamista. Mielestäni morfologista, ulkomuotoon perustuvaa, tunnistamista täytyisi epäselvissä tapauksissa hyödyntää enemmän. Suomessa käytössä olevassa verrokkipopulaatioon perustuvassa mallissa on ongelmansa.”

 

Petolaskelmissa tarkentamisen varaa

Petoilta päättyi paneelikeskusteluun, jossa MTK:n, Turkistarhaajien ja kennelliiton edustajat keskustelivat petopolitiikasta poliitikkojen kanssa.

MTK:n edustaja Jari Laukkonen pitää lisääntyvää petokantaa, erityisesti susia, jo uhkana kotieläintaloudelle.

Kansanedustaja Anne Kalmari (kesk.) katsoo, että Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tekemissä petolaskelmissa olisi tarkentamisen varaa.

”Kun karhumäärä putosi meillä Keski-Suomessa sadalla, niin ollaan sitä ihmetelty, että kuolivatko ne kaikki stressiin, Kalmari lohkaisee.

”Suomeen täytyy saada Ruotsia vastaava lainsäädäntö häirikkösusien osalta. Jos lemmikin tai tuotantoeläimen kimppuun hyökkää susi, on sen ampuminen Ruotsissa luvallista", Kalmari toteaa.