Talous

Ministeri Lintilä: Hallituksen paketilla ei pärjätä pitkälle, uusia lisätalousarvioita tullaan tarvitsemaan

Poikkeuksellisen tilanteen eteen joutunut hallitus helpottaa koronaviruksen taloudellisia vaikutuksia lähes viiden miljardin euron suuruisella paketilla.
Hanna Linnove
Elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan hallituksen paketti on toistaiseksi tarpeen mukainen. "Mutta on päivän selvää, että sillä ei pärjätä pitkälle."

Koronan aiheuttamat seuraukset näkyvät ehkä konkreettisimmin matkailu-, ravintola- ja palvelusektoreilla sekä luovilla aloilla. Matkailija­määrät ovat tyrehtyneet, ravintoloiden varauskirjat huutavat tyhjyyttään ja kaupallisia tapahtumia perutaan, elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) kirjoittaa yliössään Maaseudun Tulevaisuudessa 18. maaliskuuta.

Lintilän neuvon mukaan hiljenevän kassavirran kanssa kamppailevan yrittäjän kannattaa ensi töikseen ottaa yhteys pankkiinsa ja muihin rahoitustahoihin.

Julkisen puolen tukea puolestaan saa ely-keskuksista, Finnverasta, Teollisuussijoituksesta ja Business Finlandista.

"Julkisen rahoituksen lähtökohta on kaikissa ratkaisuissa se, että yritys kärsii koronaviruksen taloudellisista seurauksista ja yrityksellä on pidemmän aikavälin kannattavan liiketoiminnan edellytykset", Lintilä toteaa

Hän mukaansa hallituksen paketti yrityksille on toistaiseksi tarpeen mukainen.

"Mutta on päivän selvää, että sillä ei pärjätä pitkälle. Uusia lisätalousarvioita tullaan tarvitsemaan. Kehysriihessä ollaan perimmäisten kysymysten ja siten myös ratkaisujen äärellä."

Yliön voit lukea kokonaan tästä.

Lue lisää