K-ryhmä pyrkii hiilineutraaliksi viidessä vuodessa – päästöt nollaan vuoteen 2030 mennessä - Talous - Maaseudun Tulevaisuus
Tiesitkö? Voit lukea viikossa 3 artikkelia ilman tilausta - hanki rajaton lukuoikeus nyt 9,90€/kk
Talous

K-ryhmä pyrkii hiilineutraaliksi viidessä vuodessa – päästöt nollaan vuoteen 2030 mennessä

Keskon oman toiminnan suurimmat päästöt syntyvät tällä hetkellä kiinteistöjen kuluttamasta sähköstä ja lämmöstä sekä logistiikan kuljetusten polttoaineenkulutuksesta.
Markku Vuorikari
”Korona ei ole poistanut ilmastotyön merkitystä, vaikka maailman mielenkiinto on väliaikaisesti siirtynyt muualle", Keskon pääjohtaja Mikko Helander sanoo.

Kauppajätti Keskon ja sen kauppiaiden muodostama K-ryhmä tavoittelee hiilineutraaliutta viidessä vuodessa eli vuonna 2025. Kaupparyhmän oman toiminnan ja kuljetusten päästöjen on tavoitteen mukaan määrä olla nollassa vuoteen 2030 mennessä.

”Korona ei ole poistanut ilmastotyön merkitystä, vaikka maailman mielenkiinto on väliaikaisesti siirtynyt muualle. Vuosien 2025–2030 aikana kompensoimme tuolloin jäljellä olevat päästöt. Tähtäämme siihen, että kompensaatiosta voidaan lopulta luopua”, Keskon pääjohtaja Mikko Helander sanoo tiedotteessa.

Keskon oman toiminnan suurimmat päästöt syntyvät tällä hetkellä kiinteistöjen kuluttamasta sähköstä ja lämmöstä sekä logistiikan kuljetusten polttoaineenkulutuksesta. Keskeisiä keinoja nollapäästöihin pääsemiseksi ovat uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön ja lämmön lisääminen sekä biodieseliin tai biokaasuun siirtyminen kotimaan kuljetuksissa.

Keskon hankkima sähkö K-kauppoihin ja muihin Keskon kiinteistöihin Suomessa on ollut täysin uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä vuodesta 2017. Nyt tavoitteena on lisätä uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön ja lämmön osuutta myös muissa toimintamaissa ja kauppiaiden omissa energianhankinnoissa.

Kesko asetti ensimmäisenä suomalaisena yrityksenä tieteeseen perustuvat päästötavoitteet (Science Based Targets) omalle toiminnalleen ja toimitusketjulleen vuonna 2017.

”Samalla kun tänä keväänä asetimme vuoden 2030 nollapäästötavoitteemme, sitouduimme asettamaan aiempaa tiukemmat tieteeseen perustuvat päästötavoitteet. Uudet päästötavoitteet asetetaan Pariisin ilmastosopimuksen kunnianhimoisimman tavoitteen mukaisesti, jossa maapallon keskilämpötilan nousu jää korkeintaan 1,5 asteeseen, jolloin on mahdollista välttyä vakavimmilta ilmastonmuutoksen vaikutuksilta”, Helander kommentoi.

K-ryhmän ilmastovaikutukset aiheutuvat Keskon oman toiminnan päästöjen lisäksi arvoketjun päästöistä, joista suurimmat päästöt syntyvät myytyjen tuotteiden ja palveluiden elinkaaren aikana. Tämän vuoksi K-ryhmä kannustaakin tavarantoimittajiaan, koko toimitusketjuaan ja asiakkaitaan päästöjen vähennystoimiin.

”Kahdelle kolmasosalle suorien tavarantoimittajien päästöistä tulee olla asetettuna vähennystavoitteet vuoteen 2025 mennessä. Näin pyrimme vaikuttamaan osaltamme siihen, että kaupan koko tuotantoketjun päästöt vähenevät”, Helander lisää.

Lue lisää

VTT laski HKScanille suomalaisnaudan hiilijalanjäljen: 35 prosenttia pienempi kuin muualla Euroopassa

Maankäytön ja liikenteen päästöt vähenevät hitaasti – metsien hiilinielu vahvistui, mutta maatalouden päästöt junnaavat

Koronalaskun kuittaajia etsitään jo

Verkkokauppa se on, mikä kasvaa