Talous

Kolme seuraamusmaksua tietosuojarikkomuksista – Posti sai sadantuhannen euron rapsut

Posti ilmoitti tänään valittavansa asiasta hallinto-oikeuteen.
Suurimman summan sai maksettavakseen Posti. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

Tietosuojavaltuutetun toimiston seuraamuskollegio määräsi tällä viikolle kolmelle yritykselle seuraamusmaksut tietosuojarikkomuksista. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun seuraamusmaksuja on määrätty.

Suurimman summan sai maksettavakseen Posti, jonka sadantuhannen euron maksu on seurausta siitä, ettei se kertonut muuttoilmoituksen tehneille asiakkailleen oikeudesta muun muassa estää tietojen luovuttaminen ilmoituksen yhteydessä.

Päätökset eivät ole vielä lainvoimaisia. Posti ilmoitti tänään valittavansa asiasta hallinto-oikeuteen.

Lue lisää

Hallinto-oikeus asetti Tohmajärven susilaumaan kohdistuneen poikkeusluvan täytäntöönpanokieltoon – eläimiä ei saa pyytää

Lännen Media: Pohjois-Suomen hallinto-oikeus esti susijahdin käynnistämisen Haapajärvellä

Susiongelma on saatava ratkaistua

Posti paransi tulostaan nopeiden sopeutusten avulla – koronapandemia vaikuttanut merkittävästi yhtiön toimintaan