Ruotsalainen Alfa Laval ostamassa Metson ja Outotecin yhdistymisen ulkopuolelle jääneen Neleksen - Talous - Maaseudun Tulevaisuus
Talous

Ruotsalainen Alfa Laval ostamassa Metson ja Outotecin yhdistymisen ulkopuolelle jääneen Neleksen

Tarjousvastike on noin 33 prosenttia korkeampi kuin Neleksen osakkeen päätöskurssi perjantaina.

Ruotsalainen Alfa Laval on tehnyt tarjouksen Neleksestä, joka syntyi tämän kuun alussa Metson ja Outotecin yhdistyttyä. Kaupan arvo on 1,7 miljardia euroa.

Alfa Lavalin mukaan kauppa vahvistaa sen asemaa teollisessa virtauksensäädössä, jonka yhtiö on tunnistanut keskeiseksi kasvualueeksi. Nelekseen jäivät Metson venttiililiiketoiminnot.

"Ehdotetulla yrityskaupalla on vahva teollinen logiikka. Liiketoimintamme täydentävät toisiaan hyvin, ja niillä on vain vähän päällekkäisiä toimintoja", arvioi Alfa Lavalin toimitus- ja pääjohtaja Tom Erixon tiedotteessa.

Hänen mukaansa Alfa Lavalilla on resursseja investoida Nelekseen ja tukea sen kehitystä tulevina vuosina.

Neleksen hallituksen puheenjohtaja Jukka Moisio sanoo, että Neles ja Alfa Laval edustavat parasta pohjoismaista insinööritaitoa. Molemmat yhtiöt ovat asiantuntijoita aloillaan ja tavoittavat asiakkaita maailmanlaajuisesti.

"Neles hyötyy Alfa Lavalin laajasta toimiala-asiantuntemuksesta ja maailmanlaajuisesta sijoittumisesta, kun se edelleen kasvattaa markkinoidensa kattavuutta", Moisio kertoo.

Neleksen hallituksen jäsenet, jotka osallistuivat päätöksentekoon, ovat yksimielisesti päättäneet suositella yhtiön osakkeenomistajille ostotarjouksen hyväksymistä.

Tarjousvastike on 11,50 euroa käteisenä jokaista Neleksen liikkeelle laskettua ja ulkona olevaa osaketta kohden. Tarjousvastike on noin 33 prosenttia korkeampi kuin Neleksen osakkeen päätöskurssi perjantaina.

Lue lisää

Komissio siunasi Outotecin ja Metso Mineralsin yhdistymisen

Outotec aloittaa yt:t – lomautusuhan alla Suomen 1 400 työntekijää

Valtio vauhdittaa soiden, lintuvesien ja perinneympäristöjen ennallistamista – ympäristöministeri lupailee töitä haja-asutusalueelle

Outotec ja Metso Minerals yhdistyvät