HS: Yritysten kustannustukea jaettu vasta runsas prosentti – valtaosa hakemuksista hylätty - Talous - Maaseudun Tulevaisuus
Talous

HS: Yritysten kustannustukea jaettu vasta runsas prosentti – valtaosa hakemuksista hylätty

Tuki tuli haettavaksi viime viikon tiistaina ja sitä voi hakea elokuun loppuun saakka.
Matti Björkman
Valtaosa yritysten kustannustuen hakemuksista on tähän mennessä hylätty.

Koronakriisin koettelemien yritysten tukemiseksi tarkoitettua kustannustukea on myönnetty maltillisesti ensimmäisen viikon aikana, kertoo Helsingin Sanomat.

Tukeen on varattu yhteensä 300 miljoonaa euroa, ja se tuli haettavaksi Valtiokonttorista viime viikon tiistaina. Valtiokonttorista kerrotaan HS:lle, että maanantaihin mennessä tukea on myönnetty 4,5 miljoonaa euroa.

Valtiokonttorin apulaisjohtaja Satu Vallivaara kertoo lehdelle, että hakemuksia on tullut runsaat 3 000 yhdessä viikossa, jonka aikana hakemistahti on hidastunut. Hakemuksista vajaat 1 900 on hylätty ja runsaat 400 hyväksytty.

"Suurin syy hylkäyksiin on ollut, ettei maksettavaa jää 2 000 euron alarajan vuoksi", Vallivaara sanoo HS:lle.

Hylkäyksiin on voinut hänen mukaansa johtaa myös se, että aiemmin Business Finlandilta tai ely-keskukselta saadut tuet vähennetään kustannustuesta.

Kustannustukea myönnetään tiettyjen toimialojen yrityksille, joiden liikevaihto putosi koronakriisin seurauksena vähintään 30 prosenttia. Kevään aikana ennen tukimallin kehittämistä ely-keskukset ja Business Finland tukivat yrityksiä satojen miljoonien eurojen edestä.

Pienin mahdollinen korvaus on 2 000 euroa. Enimmillään kustannustukea voi saada 500 000 euroa. Tuki on haettavissa elokuun loppuun.

Lue lisää

Hallituksen koronatuki unohti pienyrittäjät

Taksiliitto ihmettelee: Kiinteistökulut oikeuttavat kustannustukeen, mutta taksiauton kulut eivät

Annikki Tähden kultalevyt jäävät sittenkin valtiolle

Valtio tekee tiliä velanotolla