Olvin toimitusjohtaja nimitettiin ensimmäisenä suomalaisena Euroopan Panimoliiton johtoon - Talous - Maaseudun Tulevaisuus
Talous

Olvin toimitusjohtaja nimitettiin ensimmäisenä suomalaisena Euroopan Panimoliiton johtoon

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton puheenjohtaja ja Olvin toimitusjohtaja Lasse Aho sanoo, että nyt ei ole oikea aika nostaa alkoholiveroa.
Pekka Fali
Lasse Ahon mukaan alkoholin kulutus on siirtynyt yhä miedompiin panimojuomiin.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton puheenjohtaja, Olvin toimitusjohtaja Lasse Aho aloittaa ensimmäisenä suomalaisena eurooppalaisen panimotoimialan etujärjestön The Brewers of Europen puheenjohtajana.

Aho on toiminut Euroopan Panimoliiton hallituksessa vuodesta 2014 alkaen, josta kaksi vuotta varapuheenjohtajana.

Euroopan Panimoliitto on eurooppalaisen panimotoimialan etujärjestö, jonka toimipaikka on Brysselissä.

Euroopassa on noin 10 000 panimoa, joukossa niin isoja globaaleja panimoita, vuosisatoja toimineita perhepanimoita kuin lukuisia pienpanimoitakin.

”Ennen koronaviruspandemiaa olutmarkkina kasvoi Euroopassa viisi peräkkäistä vuotta nostaen alan merkitystä työllistäjänä. Yksi tärkeimmistä tavoitteista onkin panimoalan merkittävän ja pitkän arvoketjun työllistämisedellytysten varmistaminen erittäin haasteellisessa koronakriisin aiheuttamassa tilanteessa”, puheenjohtajaksi valittu Aho kertoo liiton tiedotteessa.

Euroopassa yksi panimoteollisuuden työpaikka luo 16 uutta työpaikkaa muualle talouteen, olut yhteensä noin 2,3 miljoonaa työpaikkaa. Oluen valmistuksen työllistämisvaikutus on erittäin merkittävä myös Suomessa.

Oluen valmistus luo kotimaiseen panimoteollisuuteen 2 100 työpaikkaa, lisäksi välillisen työllistämisvaikutuksen kautta lähes 25 000. Panimot tuovat työtä niin maatalouteen, logistiikka-alalle, pakkausteollisuuteen, vähittäiskaupalle kuin palvelusektorille.

”Jotta tuhannet kotimaiset työpaikat voidaan turvata, nyt ei ole oikea aika nostaa alkoholiveroa. Sekä kotimainen teollisuus että palvelusektori kaipaavat elvyttäviä ja työllisyyttä lisääviä toimenpiteitä”, muistuttaa puheenjohtaja Lasse Aho.

Suomalaiset myös käyttävät alkoholia yhä vastuullisemmin ja kohtuullisemmin.

”Kulutus on siirtynyt yhä miedompiin panimojuomiin, eräänä esimerkkinä alkoholittomien oluiden pitkään jatkunut voimakas kasvu.”

Lue lisää

Suomessa 105 uuttaa koronatartuntaa – Tartuntojen lähde tiedossa Husin alueella vain murto-osalla

THL: Jos koronaepidemia etenee kiihtymisvaiheeseen, maskia suositellaan lukioissa ja ammattikouluissa

THL: Kasvomaskin käyttöä suositellaan koronaepidemian kiihtymisvaiheessa joukkoliikenteen lisäksi myös julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa

Hallituksen on määrä päättää tänään uusista matkustusrajoituksista – matkustaminen Virosta ja Ruotsista vaikeutumassa