Talous

Asunnon ostosuunnitelmia on kuluttajilla enemmän kuin koskaan, luottamus talouteen on kuitenkin synkentynyt edelleen

Saako etätyö ihmiset muuttamaan kauemmas? Nordean pääekonomisti muistuttaa, että kestää kuukausia ellei vuosia ennen kuin koronan vaikutukset työmarkkinoihin ja asuntomarkkinoihin selviävät.
Erityisesti kuluttajien odotus yleisestä työttömyystilanteesta on Tilastokeskuksen mukaan ankea. LEHTIKUVA / OLIVIA RANTA

Tilastokeskuksen ja Elinkeinoelämän luottamusindikaattorit osoittavat edelleen alaspäin, mutta kuluttajilla on asunnon ostosuunnitelmia enemmän kuin koskaan.

Tilastokeskuksen mukaan ennätyksellisen moni on aikeissa ottaa lainaa.

"Kyllä tämä on jonkinlainen yllätys. Yleensä kun on epävarmuutta ympärillä, me ekonomistit näemme, että asunnonostoaikeet jäävät ehkä taka-alalle, mutta tällä kertaa ihmiset kuitenkin vaihtavat asuntoa hyvin aktiivisesti", kertoo Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu.

Hän arvioi, että asuntomarkkinoilla on patoutunutta kysyntää, kun koronakevät jäädytti markkinat. Myös koronan vuoksi muuttunut ihmisten elämäntilanne voi vaikuttaa ostoaikeisiin.

"Se on saanut ihmiset harkitsemaan, asuvatko he oikeassa paikassa. Osa ehkä haluaa muuttaa isompaan asuntoon ja osa palvelujen äärelle. Intressit vaihtelevat", Koivu sanoo.

Hänen mukaansa monen elämässä on menossa myllerrystä. Työmarkkinoilta tulee painetta asuntomarkkinoille, kun lomautuksia on edelleen paljon ja työttömyys kasvaa. Työpaikka voi myös olla siirtynyt toiseen osoitteeseen. Etätyö puolestaan mahdollistaa muuttamisen kauemmaksi työpaikasta.

"Vielä on liian aikaista vetää mitään johtopäätöksiä", Koivu kuitenkin varoittaa.

Hänen mukaansa kestää kuukausia ellei vuosia ennen kuin koronan vaikutukset työmarkkinoihin ja asuntomarkkinoihin selviävät.

Koivu huomauttaa, että kyselytutkimuksissa on esiintynyt kahdenlaista ilmaa, halutaanko muuttaa kauemmaksi vai lähemmäksi työpaikkaa ja palveluita.

"Etätyö sallii asumisen muotoutumisen omien intressien mukaan aikaisempaa paremmin", hän pohtii.

Matalalla korkotasolla on hänen mukaansa myös vaikutuksensa. Alhaiset korot merkitsevät kohtuullisia lainanhoitokustannuksia. Euroopan keskuspankki on viestinyt koronakriisin aikana, että korot pysyvät alhaalla vielä pitkään.

Kokonaisuudessaan kuluttajien luottamus talouteen on Tilastokeskuksen mukaan synkentynyt edelleen syyskuussa. Erityisesti kuluttajien odotus yleisestä työttömyystilanteesta on ankea. Myös omakohtaisen työttömyyden uhkaa ilmenee aiempaa enemmän.

Luottamusindikaattori oli syyskuussa –5,9, kun se elokuussa oli –5,1 ja heinäkuussa –1,6. Vuoden synkein kuukausi oli kuitenkin huhtikuu, jolloin indikaattori romahti –13,9 pisteeseen.

Kuluttajien luottamusindikaattorin neljästä osatekijästä vain näkemys kuluttajan oman talouden nykytilasta parani syyskuussa elokuuhun verrattuna.

Myös elinkeinoelämän luottamus talouteen on notkahtanut syyskuussa, kertoo Elinkeinoelämän keskusliitto EK.

"Huolestuttavaa on, että palveluiden ja vähittäiskaupan luottamus otti takapakkia, kun taas teollisuudessa ja rakentamisessa matalapaine jatkui edelliskuukauden tapaan", sanoo EK:n johtava ekonomisti Sami Pakarinen tiedotteessa.

Hänen mukaansa lähitulevaisuus näyttää hyvin huolestuttavalta, sillä ongelmat taloudessa näyttävät koronaviruksen kiihdyttäessä vain laajentuvan.

Teollisuudessa ja rakentamisessa luottamusindikaattorit pysyivät ennallaan heinäkuuhun verrattuna, mutta ne ovat selvästi pitkäaikaista keskiarvoa alempana. Teollisuudessa saldoluku oli –20, kun pitkän aikavälin keskiarvo on +1.

Palveluissa indikaattori putosi hieman ja vähittäiskaupassa enemmän. Kumpikin on pitkän ajan keskiarvon alla.

"Vaikuttaa, että talouden toipuminen on ainakin hetkellisesti ohitse. Teollisuuden tilauskanta ohenee yhä, ja tämä heijastuu suoraan myös alihankintaketjuun. Työllisyyden heikentyminen heijastuu palvelualoille, ja verraten hyvin pärjänneessä vähittäiskaupassa myyntiodotukset ovat heikentyneet selvästi", Pakarinen luettelee.

Lue lisää

Suomesta uusi Piilaakso?

Armeija hyökkää oikeaan suuntaan

Uusi aika vapauttaa kaupungista

Tuhannet puolustushallinnon työntekijät tekevät jatkossa etätyötä – Antti Kaikkonen haastaa muutkin ministeriöt: "Tarkoittaa mahdollisuuksia joustavampaan arkeen, asumiseen ja perhe-elämään"