Talous

"Jonkinlainen elpymisen tapainen on käynnissä": Viennin arvo laski elokuussa 14,8 prosenttia eli hieman vähemmän kuin alkuvuoden aikana

Tammi–elokuun lasku oli lähes kaksi prosenttiyksikköä suurempi kuin elokuun. Vuoden alusta kauppataseen alijäämää on kertynyt 2,4 miljardia euroa.
Vesa Moilanen
Tammi-elokuussa viennin yhteenlaskettu arvo on vähentynyt 16,4 prosenttia edellisvuodesta.

Suomen tavaraviennin arvo laski Tullin ennakkotilaston mukaan 14,8 prosenttia elokuussa verrattuna viime vuoden elokuuhun ja oli hieman yli 4,3 miljardia euroa. Tuonti laski 14,4 prosenttia ja oli arvoltaan liki 4,6 miljardia.

Tammi-elokuussa viennin yhteenlaskettu arvo on vähentynyt 16,4 prosenttia ja tuonnin arvo 12,3 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Kauppatase oli elokuussa 245 miljoonaa alijäämäinen. Vuoden alusta alijäämää on kertynyt 2,4 miljardia euroa.

Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvistin mukaan luvut eivät ole enää yhtä synkkiä kuin keväällä.

"Jonkinlainen elpymisen tapainen on käynnissä, sillä pahimmillaan tavaraviennin arvo oli yli 30 prosentin sukelluksessa toukokuussa", Appelqvist kirjoittaa.

Samalla viennin kehitys on kuitenkin "etanamaisen hidasta", hän toteaa. Appelqvistin mukaan näyttää siltä, että ulkomaankauppa pysynee painuksissa jatkossakin.

"Jo kolme kuukautta on pyöritty vajaan 15 prosentin laskussa, eikä merkkiä ole siitä, että tällä tahdilla oltaisiin lähestymässä koronaa edeltänyttä tilannetta pitkiin aikoihin."

Lue lisää

Matkustusrajoitukset haittaavat palveluiden vientiä – brexit varjostaa osaltaan näkymää

Teurastamoille alkoi tulla välittömästi kyselyitä sianlihasta Aasiasta – Saksan ASF-kriisi ohjaa kysyntää muiden maiden lihantoimittajille

Sianlihan vienti Saksasta Kiinaan ja Koreaan pysähtyi heti

Vienti ja tuonti pienenivät heinäkuussa – kartongin, paperin ja sellun vienti heikkeni selvästi viime vuodesta