Talous

Hallitus esittää kaasukäyttöisille kuorma-autolle hankintatukea

Nesteytettyä kaasua käyttävälle autolle tuki on 15 000 euroa ja paineistettu kaasua käyttävälle 5 000 euroa.
Sanne Katainen
Kaasukäyttöisten kuorma-autojen yleistyminen lisää kaasun kysyntää, vähentää päästöjä ja kasvattaa kaasun jakeluverkkoa.

Hallitus ehdottaa tukea kaasukäyttöisten kuorma-autojen hankintaan. Tuki uudistaa raskaan liikenteen kalustoa ja lisää kaasun käyttöä bensan ja dieselin sijaan.

Kaasukäyttöisten kuorma-autojen hankintatuki on yksi askel kohti kasvihuonekaasujen vähentämistä liikenteessä.

"Tavoitteena on edistää raskaan liikenteen siirtymää päästöttömään liikenteeseen. Tuki tekee ilmastoystävällisen kaluston hankinnan entistä houkuttelevammaksi. Samalla kaasun tankkausinfra laajenee, kun kysyntä kasvaa", sanoo liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (vihr.).

Tukea myönnettäisiin 12 000 euroa nesteytettyä kaasua ja 5 000 euroa paineistettua kaasua käyttävän kuorma-auton hankintaan. Hakija saisi tukea enintään viidelle ajoneuvolle.

Tuen saamisen edellyttäisi ajoneuvon rekisteröimistä Suomeen sekä sen rekisterissäpitoa yhden vuoden ajan tuen saamisen jälkeen.

Määrärahaa hankintatuen myöntämiseen varataan miljoona euroa seitsemännessä lisätalousarviossa.

Hallitusohjelman mukaan liikenteen päästöt puolitetaan vuoteen 2030 mennessä.

Kotimaan liikenteen päästöistä 90 prosenttia syntyy tieliikenteessä. Päästöistä vähän yli puolet aiheutuu henkilöautoista ja noin kolmannes raskaasta kalustosta.

Lue lisää

Koneviesti: Tällä Niittikoppi-Sisulla on takanaan lähes 40 vuotta ja 2 miljoonaa kilometriä – työkäyttö jatkuu

Maaseudulla ei ole väestönsuojia, joten osaatko suojautua itse? Tutkija kertoo, mitä vähintäänkin täytyy tehdä aseellisen hyökkäyksen tai kaasuiskun sattuessa

Kaasukuorma-autoille suunnitellaan päästöjä vähentävää hankintatukea

"Ne mullistivat koko alan" – ajotietokoneet ovat tuoneet suurimman muutoksen metsäkuljetusyritykseen