Talous

Tavarataloyhtiö Stockmann teki heinä-syyskuussa selvästi voittoa Lindexin avulla, mutta koko vuoden tulos jää todennäköisesti miinukselle

Heinä–syyskuussa Stockmannin oikaistu liiketulos oli 13,9 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 5,4 miljoonaa euroa. Konsernin liikevaihto oli 207,6 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin se oli 225,3 miljoonaa euroa.
Konserni arvioi tulosennusteessaan, että liiketulos jää tänä vuonna tappiolliseksi ja liikevaihto jää viime vuodesta. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Stockmann-konsernin tulos oli heinä–syyskuussa plussan puolella. Konserni kuitenkin arvioi tulosennusteessaan, että liiketulos jää tänä vuonna tappiolliseksi ja liikevaihto jää viime vuodesta.

Heinä–syyskuussa Stockmannin oikaistu liiketulos oli 13,9 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 5,4 miljoonaa euroa. Konsernin liikevaihto oli 207,6 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin se oli 225,3 miljoonaa euroa. Laskua oli 6,8 prosenttia vertailukelpoisilla valuuttakursseilla.

Toimitusjohtaja Jari Latvanen sanoo tiedotteessa, että tavaratalojen ja myymälöiden kävijämäärät kääntyivät nousuun kohti normaalitasoa kolmannella vuosineljänneksellä, kunnes koronapandemian muutokset alkoivat vaikuttaa liiketoimintaan katsauskauden lopussa.

Koronapandemia on suurin syy myynnin laskuun digitaalisen myynnin vahvasta kasvusuunnasta huolimatta.

Yhtiö katsoo, että koronapandemia vaikuttaa negatiivisesti koko konsernin toimintaan ja vuoden neljänteen kvartaaliin liittyy koronatilanteen vuoksi normaalia suurempaa epävarmuutta.

Keväällä koronapandemia alensi Stockmannin asiakasmääriä äkillisesti. Stockmann kertoo osavuosikatsauksessaan, että vuoden kolmannella neljänneksellä Stockmannin liiketoiminta normalisoitui, kun koronarajoituksia purettiin.

Osavuosikatsauksen mukaan sekä Stockmannin että Lindexin verkkokauppojen kehitys oli erittäin hyvää ja niiden myynti parani. Vuoden kolmannella neljänneksellä Lindexin verkkokauppa kompensoi lähes täysimääräisesti kivijalkaliikkeiden myynnin laskun.

Lue lisää

Eläkeyhtiö Ilmarisen tammi-syyskuun tulos jäi miinukselle sata miljoonaa, mutta sijoitussalkun tuotto nousi plussalle

Someyhtiö Facebookin tulos nousi vuoden takaisesta – heinäkuisella mainostajaboikotilla ei selvää vaikutusta

Posti paransi tulostaan nopeiden sopeutusten avulla – koronapandemia vaikuttanut merkittävästi yhtiön toimintaan

Elektroniikkavalmistaja Samsung hyötyi kilpailijansa Huawein vastoinkäymisistä – vuosineljänneksen tulos kasvoi lähes 50 prosentilla