Talous

Komissio lisää tietoa kauppasopimuksista ja viennin esteistä uudella Access2Markets -työkalulla – elintarvikeyritysten toivotaan hyödyntävän vientimahdollisuuksiaan nykyistä paremmin

MTK toivoo, että elintarvikeyritysten tietoisuus kauppasopimusten tuomista eduista kasvaisi.
Kari Salonen
Suomalaisyritykset törmäävät viennin esteisiin kansainvälisessä kaupassa. Niistä tietoa saa komission uudesta Access2Markets -tietopankista.

Euroopan komissio on julkaissut syksyllä Access2Markets -työkalun, jonka toivotaan helpottavan EU:n ja kolmansien maiden välistä kaupankäyntiä.

Komission sivuille rakennetussa tietojärjestelmässä kerrotaan eurooppalaisille yrityksille siitä, miten EU:n kauppasopimuksista voidaan hyötyä parhaalla mahdollisella tavalla.

Kaupanesteiden välttämisellä on merkittävä vaikutus yritysten kannattavuuteen, MTK muistuttaa.

"Suomi on ollut alisuoriutuja kauppasopimusten hyödyntämisessä erityisesti elintarvikesektorilla. Joko tiedon saanti on ollut hanakalaa tai kiintiöihin pääseminen vaikeaa", MTK:n vientijohtaja Thimjos Ninios kertoo.

Business Finlandin mukaan yleisimmät yritysten kokemat kaupanesteet liittyvät testaukseen ja sertifiointiin, tullausmenettelyihin sekä korkeisiin ja syrjiviin tullitasoihin.

"Kauppasopimukset tarjoavat aina tiettyjä etuja, kuten kiintiöitä ja alennettuja tariffeja. Niiden kautta alemmat vientikustannukset tuovat yrityksille parempaa kannattavuutta. Toivotaan, että suomalaiset elintarvikeyritykset osaisivat tarttua komission työkalun myötä mahdollisuuksiin nykyistä paremmin", Ninios sanoo.

Sivustollaan komissio tarjoaa tietoa yli sadan Euroopan ulkopuolisen maan vientiin tarvittavista asiakirjavaatimuksista sekä tulleista. Syöttämällä sinne vientiin suunnitellun tuotteen tunnuksen, toimija saa selville muun muassa sen, mitä paikallisia veroja on maksettava kohdemaan markkinoille siirryttäessä.

Lisäksi sivustolta löytyy tietoa kaikista EU:n ja kolmansien maiden kanssa tehdystä kauppasopimuksista.

Portaali on tarkoitettu erityisesti pk-yrityksille, jotka toimivat jo kansainvälisessä kaupassa tai suunnittelevat kansainvälistymistä.

"Tämä on komission odotettu vastaus Euroopan pk-yritysten huutoon parantaa tietoisuutta kaupankäynnistä EU:n ulkopuolelle", Ninios toteaa.

EU:lla on yli 70 kauppasopimusta ympäri maailmaa. Nämä sopimukset kattavat lähes kaksi viidesosaa kaikesta EU:n kaupasta muiden maiden kanssa.

Sopimusten kautta EU:n ja kumppanimaiden yrityksillä on edullisemmat ehdot kuin Maailman kauppajärjestöllä (WTO).

Lue lisää

Kaikki ei muutu Bidenin myötä

Pikkuraha ei auta vaan ruokavienti kaipaa tuekseen kunnon markkina-analyysin, MTK:n vientijohtaja korostaa

Uutistausta: Elämäntapaviljelijä maatalouskomissaarina – kritiikki Wojciechowskia kohtaan kasvaa

"Puhtaan ruuan aikaikkuna on nyt ja se pitää viennissä hyödyntää" – Apusen pamfletin panelistit haastoivat alaa yhteistyöhön