Talous

Etla: Suomi selvinnyt koronakriisin talousvaikutuksista muuta Eurooppaa paremmin – Elintarviketeollisuudessa Kiina on noussut Suomen toiseksi tärkeimmäksi vientimaaksi

Eniten Suomessakin on kärsinyt matkailu- ja ravintola-ala.
Kari Salonen
Ruotsi on Suomen elintarvikeviennin ykkönen, mutta nyt Kiina on nousemassa hyväksi kakkoseksi. Kemiönsaaressa lastattiin lastia Espanjan markkinoille.

Etla arvioi Suomen selvinneen toistaiseksi koronakriisin aiheuttamista talousvaikutuksista muuta Eurooppaa lievemmin vaurioin. Koko teollisuuden tuotanto väheni Suomessa tammi–syyskuussa 5,6 prosenttia viimevuotisesta, kun muualla Euroopassa pudotus oli keskimäärin liki 10 prosenttia.

EU27-maissa teollisuustuotannon pudotus on ollut syksyllä selvästi Suomea rajumpaa, keskimäärin 9,8 prosenttia.

Eniten EU:ssa supistui metallien jalostuksen tuotanto (-14%), mutta Suomessa pudotus jäi selvästi muuta Eurooppaa pienemmäksi (-4%). Koneiden ja laitteiden valmistus väheni EU:ssa keskimäärin runsaat 13 prosenttia, Suomessa vain 0,5 prosenttia. Vertailun vuoksi, Saksassa koneiden ja laitteiden tuotanto laski 14 prosenttia.

Eniten Suomessakin on kärsinyt matkailu- ja ravintola-ala, jonka arvonlisäys on putoamassa peräti kolmanneksen viime vuodesta, Etla toteaa tiistaina jukaisemassaan katsauksessa.

"Matkailua ja ravintolapalveluja koskevat viranomaisrajoitukset, ja kuluttajienkin valinnat, ovat johtaneet koko toimialan täysin poikkeukselliseen tilanteeseen. Ala toipuu osittain ensi vuoden aikana, jos pandemia pysyy hallinnassa, mutta täysi toipuminen vie kuitenkin pidemmän aikaa, arvioi Etlan tutkija Birgitta Berg-Andersson.

Elintarviketeollisuuden viennissä Kiina paikkaa nyt Venäjän jättämää aukkoa.

"Elintarviketeollisuudessa Kiina on tänä vuonna noussut Suomen toiseksi tärkeimmäksi vientimaaksi, heti Ruotsin jälkeen. Kiinnostavaa onkin, että vienti Kiinaan on osittain paikannut Venäjän tuontikiellon aiheuttamaa aukkoa Suomen vientituloissa, sanoo Berg-Andersson.

Paino- ja kirjoituspaperien kysynnän lasku on kiihtynyt Euroopassa ja tammi-elokuussa painopaperien kysyntä väheni Etlan mukaan 21 prosenttia vuoden takaisesta. Kysynnän laskusta sekä metsäteollisuuden alkuvuoden lakoista johtuen Suomen paperiteollisuuden viennin määrä laski tammi–elokuussa 13 prosenttia viimevuotisesta. Mukaan lukuun on laskettu myös kartonki ja sellu.

Kemianteollisuudessa monet investoinnit ovat lykkääntymässä koronapandemian vuoksi, myös uusien tilausten arvo väheni hieman. Moottoribensiinin (ml. lentobensiini) vienti romahti tammi-elokuussa arvoltaan 45 prosenttia vuoden takaisesta ja kaasuöljyn (dieselöljyjen) vienti tippui arvoltaan 27 prosenttia. Suomen öljynjalostusteollisuuden tilanteen odotetaan kuitenkin kohenevan ensi vuonna, kun öljyn ja öljytuotteiden kysyntä elpyy maailmalla.

Syyskuun ennusteessaan Etla arvioi koronakriisin ja sen torjuntatoimien johdosta Suomen bruttokansatuotteen supistuvan tänä vuonna 4,5 prosenttia ja kääntyvän jälleen ensi vuonna 3,2 prosentin kasvuun. Ennuste on Etlan mukaan linjassa nykylukujen kanssa.

EU27-maissa teollisuustuotannon pudotus on ollut syksyllä selvästi Suomea rajumpaa, keskimäärin 9,8 prosenttia.

Eniten EU:ssa supistui metallien jalostuksen tuotanto (-14%), mutta Suomessa pudotus jäi selvästi muuta Eurooppaa pienemmäksi (-4%). Koneiden ja laitteiden valmistus väheni EU:ssa keskimäärin runsaat 13 prosenttia, Suomessa vain 0,5 prosenttia. Vertailun vuoksi, Saksassa koneiden ja laitteiden tuotanto laski 14 prosenttia.

Lue lisää

Viking Glory on virstanpylväs laivayhtiöiden muuten vaikeana vuotena – erilainen vesillelasku Kiinan Xiamenissa koittaa tiistaina

Standard & Poor’s nosti S-Pankin luokituksen näkymät vakaiksi

Mökkejä myytiin yli puolella miljardilla eurolla viime vuonna – kasvua kaikissa maakunnissa

Marin Aamulehdelle: Hallitus todennäköisesti jatkaa yrityksille suunnattua koronatukea