MT Hevoset: Voit lukea MT Hevoset -sisältöjä maksutta 8.2.2021 saakka.
Talous

Pro Luomulle uusi hallituksen puheenjohtaja K-ryhmästä – Harri Hovi aloittaa kautensa ensi vuoden alusta

Pro Luomun nykyinen puheenjohtaja Ilkka Alarotu S-ryhmästä ei enää asettunut ehdolle.
Jaana Kankaanpää
Harri Hovi työskentelee K-ryhmän tavarakaupan ja vastuullisuuden johtajana.

Pro Luomun hallituksen uusi puheenjohtaja on johtaja Harri Hovi K-ryhmästä. Hän on toiminut kaksi kautta hallituksen varapuheenjohtajana. Hovi työskentelee K-ryhmän tavarakaupan ja vastuullisuuden johtajana.

Hovin mukaan yhteistyö luomuketjussa on entistä toimivampaa ja Pro Luomu on osaltaan vienyt asiaa eteenpäin. Yhteistyön merkitys ei tulevina vuosina vähene.

"Uusien tuotealueiden ja tuotekehityksen rooli kasvaa entisestään ja yhteinen työmme luomun tunnettuuden eteen on yhä tärkeämpää”, Hovi kertoo Pro Luomun tiedotteessa.

Hovin edeltäjä, S-ryhmän Viron marketkaupasta vastaava johtaja Ilkka Alarotu ei enää asettunut ehdolle.

Pro Luomun uusi hallitus seuraavalle kaksivuotiselle kaudelle valittiin yhdistyksen syyskokouksessa tiistaina 1.12.

Hovin lisäksi hallitukseen kuuluvat Sampo Päällysaho, S-ryhmä (uusi jäsen); Tuomas Salusjärvi, Valio Oy; Samuli Laurikainen, Snafu Oy; Pasi Tamminen, Lihatukku Harri Tamminen Oy; Niklas Kumlin, Helsingin Mylly Oy; Johanna Andersson, MTK ja Susann Rännäri, Luomuliitto.

Pro Luomulla on noin 80 jäsentä, jotka edustavat elintarvikealan vaikuttajia

Lue lisää

Halpuuttamisesta uusi vientituote

S-ryhmä jatkaa varastojuuresten, perunoiden ja sipuleiden tarjouskilpailua – vaatimus sähköisestä kilpailutuksesta oli "vahinko"

Missä viipyy Suomen luomubuumi? Ruotsissa ja Tanskassa ollaan jo ihan eri luvuissa – toisaalta hidas kasvu voi olla terveempää, arvioi Pro Luomun toiminnanjohtaja

Etelä-Pohjanmaa on luomumaito-Suomi, Suomen suurin maatila on luomutila Uudellamaalla – luomu on omanlaistaan eri puolilla maata