Talous

Korona tahditti taloutta ja talousuutisia

Analyysi: Suomi ei ole päässyt epidemian torjunnassa kuin koira veräjästä, mutta pahimmilta skenaarioilta kansantalous, yritykset ja kotitaloudetkin ovat säästyneet.
Pasi Rahikainen

Vuosi 2020 alkoi lupaavasti kun teollisuuden avainliitot, Teollisuusliitto ja Teknologiateollisuus saivat tammikuun neljäntenä sovittua palkoista ja työehdoista kahdeksi vuodeksi eteenpäin.

Kikystä jäivät työntekijöille jäljelle vain kiusalliset muistot, sopimuksessa mukana olleille yrityksille toivottavasti kaivattua kilpailukykyä. 3,3 prosentin palkankorotuksia kahdelle vuodelle peesasivat myös muut ammatti- ja toimialaliitot.

Palkkasovun odotettiin tuovan varmuutta tulevasta, auttavan investointeja ja suunnitelmia pariksi vuodeksi eteenpäin. Toisin kävi: tulikin korona.

Tarttuvasta covid-19-viruksesta oli jo havaintoja Kiinan Wuhanista, mutta tammi–helmikuussa ei näköpiirissä ollut vielä mitään sittemmin maailmanlaajuisesti terveyttä ja taloutta koettelevasta ja monelle kohtalokkaaksikin osoittautuneesta epidemiasta.

Talouden kriisit ovat aiemminkin tulleet yllättäen, nurkan takaa. Koronakriisi tahditti Suomen taloutta, politiikkaa, yrityksiä, kuluttajia maaliskuun puolesta välistä vuoden loppuun saakka.

Eri valmistajat ovat saaneet koronarokotteilleen hyväksynnän ja ensimmäiset rokotukset eri puolilla maailmaa ovat alkaneet. Myös Suomeen ensimmäinen rokote- erä saapui tapaninpäivänä, kun EU:n lääkeviranomaisetkin olivat antaneet jouluviikolla lääkkeelle hyväksynnän.

Tasa-arvoisesti ei korona eri toimialoja suinkaan ole kohdellut. Suurin isku on kohdistunut yksityisiin palveluihin, teollisuuteen ja rakentamiseen.

Lockdownit, liikkuvuutta ja kokoontumisia rajoittavat toimet ja matkustuskiellot koskettivat laajasti matkailu-, ravintola-, hotellialaa. Tapahtumat ja koko laaja kulttuurikenttä joutuivat sopeutumaan ja sopeuttamaan toimintansa.

Hallitus julkisti 20. maaliskuuta 15 miljardin euron kriisipaketin ja joukon toimia yritysten auttamiseksi. Suoria tukia oli myös, mutta sitäkin enemmän lainojen takauksia ja yritysten lakisääteisten maksujen, verojen ja eläkemaksujen lykkäyksiä.

Valtioneuvosto sääti poikkeus­lain, jonka eduskunta hyväksyi. Uudenmaan maakunnan ja muiden maakuntien väliset liikkumisrajoitukset päättyivät 15. huhtikuuta.

Juha Roininen
Kasvomaskit kuuluivat katukuvaan niin kuvan Brysselissä kuin kotimaassakin. Kuluttajat tahdittivat kansantaloutta. Joulukuusta odotetaan myös vuonna 2020 kaupan tärkeintä myyntikuukautta,

Työttömyysturvaan tehdyin muutoksin myös yrittäjät pääsivät väliaikaisesti turvan piiriin. Työmarkkinakeskusjärjestöt ja hallitus sopivat ja eduskunta sääti määräaikaisesti lomautusten nopeuttamisesta. Tämä ehkäisi todennäköisesti laajoja irtisanomiskierroksia.

Kuluttajien kesälomamatkat ulkomaille peruuntuivat, kotimaanmatkailu kukoisti. Maakunnissa suurimmat hotelliketjut Sokos Hotels ja Scandic kirjasivat täysiäkin hotellivarauksia, kun keväällä ison ketjun kaikki varaukset olisivat mahtuneet yhteen keskikokoiseen maakuntahotelliin. Pääkaupunkiseudulla kotimaan matkailijat eivät pysty korvaamaan liikematkustamisen ja ulkomaisten vieraiden vähyyttä.

Makrotaloudessa kotitalouksien lisääntynyt varovaisuus, työttömyyden uhka sekä kulutusmahdollisuuksien kapeneminen rajoitustoimien vuoksi ehtivät nostaa kotitalouksien säästämisasteen ennätyslukemiin. Talous hengittää kulutuksen tahtiin, kun investoinnit epävarmassa maailmassa ovat siirtyneet tai niistä on luovuttu.

Euroopan keskuspankki on ennätyksellisin tukiostoin rahamarkkinoilla sekä pitämällä ohjauskorot nollan tuntumassa pitänyt finanssisektorin toiminnassa. Finanssikriisin tapaista rahoituksen kriisiä ei ole syntynyt.

Valtioiden finanssipolitiikka on ollut miljardeilla euroilla elvyttävää. Julkinen talous tukitoimineen on samalla velkaantunut. Velkaantuminen sekä alijäämäiset budjetit jatkuvat myös lähivuosina. Talousarvioesitys vuodelle 2021 on 10,8 miljardia euroa alijäämäinen. Valtionvelka nousee ensi vuonna arviolta 135 miljardiin euroon, noin 70 prosenttiin bkt:sta.

Suomi ei ole koronasta päässyt kuin koira veräjästä, mutta pahimmilta skenaarioilta kansantalous, yritykset kuin kotitaloudetkin ovat säästyneet.

Keväällä Suomen talouden ennustettiin sukeltavan jopa 15 prosenttia. Loppusyksystä ennusteita tekevät rahoitus- ja tutkimuslaitokset arvioivat kuopan jäävän noin kolmeen prosenttiin. Suomen Pankki ennustaa ensi vuoden talouskasvuksi 2,5 prosenttia ja hidastuvan siitä 1,5 prosentin talouskasvuun.

Samat kestävyysvajeen ja heikon tuottavuuskasvun ongelmat ovat jäljellä koronasta päästyämmekin.

Markku Vuorikari
Nettiostokset kasvattivat myös Keskon ruuan verkkokauppaa ja kotiinkuljetusta.

Kaupan alalla verkkokauppa eteni kunnolla. Kesko kirjasi koronakriisistä huolimatta tammi–maaliskuussa alkuvuoden ennätystuloksen – ja tulostahti jatkui myös seuraavina vuosineljänneksinä. Etätyöt, työpaikkaruokailun vaihtuminen kotilounaisiin, koululaisten etäopiskelut... Päivittäistavarakauppa kävi niin K-marketeissa, S-ryhmän Prismoissa kuin Lidlissäkin.

Työpaikkansa säilyttäneet kotitaloudet käyttivät lomamatkoilta säästyneet kassansa remontointiin, kotimaassa mökkeilyyn, puutarhanhoitoon ja lemmikkeihinsä.

Päivittäistavarakaupan markkinajohtajan S-ryhmän SOK:ssa vetäjä vaihtui, kun pääjohtaja Taavi Heikkilä ilmoitti elokuun lopulla vetäytyvänsä postilta. Halpuuttaminen jäi kampanjana taakse jo aiemmin. Kauppaneuvos ja Osuuskauppa Varuboden Oslan toimitusjohtaja Hannu Krook nimitettiin tilalle 17. joulukuuta.

Stockmannin velkojat hyväksyivät joulukuussa yhtiön yrityssaneerauksen velkojen leikkauksineen. Yhtiön kassavarojen loputtua oli edessä saneerausmenettely. Stockmann myy Helsingin, Riian ja Tallinnan tavaratalokiinteistönsä ja jää niihin vuokralle.

Helsingin pörssin maaliskuinen, jopa 30 prosentin kyykkäys vaihtui loppusyksyyn mennessä kurssinousuihin. Hex-pörssi-indeksi oli Euroopan pörsseistä lopulta vahvimpia.

Useat salkut ja indeksit olivat vuoden lopussa alkuvuotta ylemmällä. Harvian kiukaat, Tikkurilan maalit, Suomisen kuidut ja kankaat, listautuja Musti Group, peliyhtiöt, Verkkokauppa.com, yhdistyvät Konecranes ja Cargotec ovat olleet osakepoimijoille onnistuneita valintoja.

Koronan koettelemille Finnairille ja matkustajavarustamoille Viking Linelle ja Tallink Siljalle vuosi on ollut vaikea. Valtio on joutunut pääomittamaan Finnairia. Valtion kuljetustuilla merikuljetukset ovat jatkuneet, kun matkustajia ei ole ollut.

Pandemia on vähentänyt tuntuvasti junaliikenteessä tehtävien matkojen määriä ja heikentänyt VR:n tulosta.

Jaana Kankaanpää
Porvoon Kilpilahden uusi voimalaitos tuottaa Kilpilahden teollisuuden tarvitsemaa energiaa ja täyttää uusimmat ympäristövaatimukset, Sen odotetaan pienentävän hiilidioksidipäästöjä noin viidenneksen nykytilanteeseen verrattuna. Veolian operoiman laitoksen arvioidaan käynnistyvän vuonna 2021.

Rakentaminen ja asuntoaloitukset olivat kääntyneet laskuun jo vuoden 2019 aikana. Työmaat edistyivät kuitenkin läpi koronavuodenkin.

Kauppakeskuksille vuosi on ollut hankala. Asiakasvirrat eivät ole vastanneet odotettua – ei myöskään Helsingin Pasilaan porrastetusti valmistuneessa kauppakeskus Triplassa. Rakennusyhtiö YIT rakensi Triplan aikataulussa, mutta tappiolla. Myös YIT toimitusjohtaja vaihtui vuoden lopussa, kun Markku Moilanen siirtyy tehtävään tanskalaisesta rakennusalan suunnittelu- ja konsulttiyhtiö Rambollin konsernijohdosta.

Etätöiden yleistyminen vaikuttaa tulevaan toimitilarakentamiseen.

Rakentamisen vuoden valtakunnallisia maamerkkejä ovat myös Tampereen valmistuneet raitiotiekiskot ja alkava raitiotieliikenne sekä rakenteilla oleva monitoimiareena Uros Live. Tampereen uusi kiekkopyhättö on valmis ensi vuoden joulukuussa.

Turussa toriparkkia on suunniteltu, riidelty ja pähkäilty ainakin 1990-luvun alkupuolelta saakka. Jouluksi se sitten avautui autoilijoille.

Tori saanee kannen lehtitietojen mukaan joskus loppuvuodesta 2021.

Energian kokonaiskulutus väheni prosentin ja sähkön käyttö kaksi prosenttia edellisvuodesta. Turpeen ja fossiilisten polttoaineiden kulutus vähenivät, uusiutuvien osuus kasvoi.

Neste sulkee vuoden lopussa jalostamonsa Naantalissa. Pala Suomen teollisuushistoriaa päättyy ja ottaa uuden suunnan.

Fortumissa Markus Rauramo valittiin toimitusjohtajaksi, kun Pekka Lundmark siirtyi energiayhtiöstä Nokian johtoon.

Teollisuuden Voiman Olkiluoto 3 -ydinvoimalan käynnistyminen siirtyi jälleen eteenpäin. Viimeisimmän aikataulun mukaan voimalan säännöllinen sähköntuotanto alkaa helmikuussa vuonna 2022.

Olkiluoto 2 sen sijaan saadaan liitettyä vielä viikon 51 lopulla takaisin sähköverkkoon. Ydinvoimalahäiriö sulki reaktoriyksikön 10. joulukuuta.

Valmet Automotive
Valmet Automotive laajentaa Salon akkutehtaansa tuotantokapasiteettia ja aloittavansa sähköautojen akkujen suurtuotannon myös Uudenkaupungin-tehtaallaan.

Akkuteollisuuden nousu oli huomattava uutinen.

Uudenkaupungin autotehtaasta tunnettu Valmet Automotive tiedotti marraskuussa laajentavansa Salon akkutehtaan tuotantokapasiteettia vastaamaan akkupakettien kasvavaa kysyntää. Salon akkutehtaalla työskentelee tällä hetkellä noin 200 ihmistä, ja määrän arvioidaan nousevan yli 400:aan seuraavina vuosina.

Valmet Automotivesta on lyhyessä ajassa tullut Euroopan suurin sähköautojen akkuja valmistava toimittaja. Salon-tehdas toimii Nokian entisessä matkapuhelintehtaassa, Salon IoT-keskuksessa. Uudessakaupungissa aiemmin autonvalmistukseen keskittynyt tehdas laajenee nopealla aikataululla myös akkujen suursarjatuotantoon.

Akuissa ja niiden kokoonpanossako on Suomen tuleva kasvuala, kaivattu ”uusi Nokia”?

Lue aiheesta lisää: Valmet Automotive noussut Euroopan suurimmaksi sähköautojen akkutoimittajaksi – Nokian entisessä kännykkätehtaassa Salossa kootaan nyt litium-ioni-akkuja

”Kokoukset palaavat vielä Helsinkiin” – aikansa legendaarista yökerhoa Scandic ei enää uudistettuun Hesperiaan avannut

Suomen Pankin Olli Rehn: "Tuottavuuskehitys sanelee myös palkat"

Korona pani kemianteollisuuden investoinnit uuteen järjestykseen

"Myynti kasvoi kaikilla toimialoilla" – Kesko teki sen jälleen: takoi syksylläkin historiansa parhaan vuosineljänneksen

Jaetaanko maskeja, pysyvätkö turvavälit? Näin kaupat valmistautuvat ennätykselliseen joulumyyntiin – "Suosittelemme kauppaan tulemista joko ennen aamuyhdeksää tai iltakuuden jälkeen"

Sovintoehdotus hyväksytty – sahojen ja vaneritehtaiden lakko päättyy

Lue lisää

Uusiutuvan energian hankkeet lisääntyvät nopeasti Suomessa ja maailmalla – "Puhutaan aivan valtavista investoinneista"

Turve katoaa kasvihuoneiden energiana – uutta kasvihuonealaa suunnitteilla 33 hehtaaria

Energiateollisuus: Tuulivoima on edelleen Suomen halutuin teollisen kokoluokan sähköntuotantomuoto

Sinebrychoff painaa Keravan panimon energiapäästöt vuoden alusta nollaan