Talous

Ponsse-konserniin kuuluva Epec hamuaa merkittävää markkinaosuutta: rekrytoi 19 uutta työntekijää

Yhtiö palkkaa ohjelmisto- ja elektroniikka-alan asiantuntijoita. Uudet työntekijät sijoittuvat Seinäjoelle, Tampereelle ja Turkuun. Epecin päätoimipaikka on Seinäjoella.
Pentti Vänskä
Seinäjokelainen teknologiayhtiö Epec on kuulunut Ponsse-konserniin vuodesta 2004.

”Tavoitteenamme on saavuttaa merkittävä osuus nopeasti kasvavilla työkoneiden ja hyötyajoneuvojen uusien teknologioiden markkinoilla”, kertoo Epec Oy:n toimitusjohtaja Jyri Kylä-Kaila.

Kyseessä on totta kai vuosien työ, toimitusjohtaja sanoo.

Maanantaina julkistetun kasvutavoitteen osana Epec palkkaa lisää työntekijöitä. Yhtiö haluaa palkkalistoilleen 19 uutta ohjelmisto- ja elektroniikka-alan asiantuntijaa.

Ennen uusia rekrytointeja Epecillä on noin 130 työntekijää.

Epec on järjestelmätoimittaja, joka on erikoistunut työkoneiden ja hyötyajoneuvojen elektroniikkaan ja ohjelmistoihin.

Viime vuosina Epec on keskittynyt tulevaisuuden teknologioihin, kuten ohjausjärjestelmiin ja autonomisiin ja avustaviin järjestelmiin sekä työkoneiden sähkö- ja hybriditeknologiaan.

”Elektroniikka ja ohjelmistot ovat työkone- ja hyötyajoneuvovalmistajille strategisesti tärkeimpiä investointikohteita ja keskeisiä kilpailukykytekijöitä”, Kylä-Kaila sanoo.

Metsäkonevalmistajien lisäksi Epec palvelee muun muassa autoteollisuutta, lastinkäsittelylaitteiden valmistajia sekä maatalouden ja kaivosteollisuuden koneiden valmistajia.

Vuonna 1978 perustettu Epec Oy on ollut osa Ponssea vuodesta 2004.

Vuonna 2019 Epecin liikevaihto oli 24,7 miljoonaa euroa. Tilikauden tulos oli 2,2 miljoonaa euroa. Liikevoittoprosentti oli 11,5.

Epec Oy
Ohjainlaite SL84 on esimerkki Epecin valmistamista tuotteista. Ohjainlaite on valmistettu yhtiön tehtaalla Seinäjoella.
Lue lisää

YRITYS

Ponssen hallituksen puheenjohtajaksi Jarmo Vidgrén – Juha Vidgrén jatkaa hallituksen jäsenenä: "Aika saada uutta vetovoimaa"

Pörssikurssit paineessa, vaikutukset vyöryvät

Ponssen tulos heikkeni loppuvuonna – "Talouden epävarmuudet alkoivat realisoitua myös metsäkoneiden kysynnässä"