Talous

EK odottaa tästä vuodesta investointien osalta "hyvää ja pirteää" – investointeihin odotetaan jopa 14 prosentin kasvua

Epävarmuutta tuovat muun muassa koronaviruksen muunnokset.
Kari Salonen
Savupiipputeollisuuttakin on vielä.

Teollisuusinvestointien odotetaan kasvavan tänä vuonna noin yhdeksän prosenttia, ilmenee Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n investointitiedustelusta.

Kiinteiden investointien kasvuksi ennakoidaan jopa vajaat 14 prosenttia viime vuodesta. Tutkimus- ja tuotekehittelymenojen arvioidaan kohoavan noin kaksi prosenttia.

"Kuluvasta vuodesta näyttää tulevan hyvä ja pirteä", summaa EK:n asiantuntija Terhi Heikkonen.

Hänen mukaansa investoinnit ovat tärkeitä, koska investoinneilla pystytään kasvattamaan tuottavuutta. Tuottavuuden kehityksessä Suomi on jäljessä muun muassa tärkeimpiä kilpailijamaita Ruotsia ja Saksaa.

Investointisuunnitelmien toteutumiseen liittyy kuitenkin kuluvana vuonna poikkeuksellista epävarmuutta. Epävarmuutta tuovat muun muassa koronaviruksen muunnokset.

"Mikäli koronaviruspandemiaa ei saada kuriin ja yhteiskunnan tiukkoja rajoitustoimia joudutaan jatkamaan vielä pitkälle tätä vuotta, joutuvat yritykset väistämättä myös viivästyttämään ja uudelleenarvioimaan investointisuunnitelmiaan", Heikkonen huomauttaa.

Viime vuonna teollisuusinvestoinnit supistuivat 1,4 prosenttia, vaikka koronakriisi leimasi voimallisesti talouskehitystä.

"Hyvä asia on, etteivät yritysten investoinnit romahtaneet", Heikkonen sanoo.

Lue lisää

Tehdasinvestoinnit kääntyvät kasvuun, mutta metsäteollisuus edelleen alamäessä

Ympäristöministeriö myönsi vajaan miljoonan edestä tukea tuulivoimahankkeille, uusi hakukierros käynnistyy alkuvuodesta

Kyläkauppa luo uskoa tulevaan: ”Etätyöntekijöillekin olemme kiinnostavampi paikka, kun oma kauppa avaa ovensa”

Pakkanen paukkuu – sähkölaskun säästötalkoissa mukana myös vessan ovi