Talous

Metsäkato osana Mercosur-neuvotteluita – komissiolta uudet linjaukset kauppapolitiikalle

Kestävä elintarviketuotanto kuuluu osaksi kauppasopimuksia, komissio kertoo tuoreessa strategiassaan.
Tuulikki Viilo
Maassa on käytössä 27 rikkakasvien torjunta-ainetta, jotka on kielletty Euroopassa. Kuvassa muuntogeenistä soijaa Brasiliassa.

Euroopan komissio julkaisi viime viikolla EU-strategian tulevalle kauppapolitiikalle.

"Avoin, kestävä ja vakuuttava. Näiden kolmen käsitteen ympärille haluamme rakentaa uuden konsensuksen", varapuheenjohtaja, komissaari Valdis Dombrovskis sanoi.

Uuden kauppapolitiikan pitää ottaa huomioon EU:n ilmastotoimenpiteet, luonnon monimuotoisuus ja kestävät elintarvikeketjut. Lisäksi Maailman kauppajärjestön WTO:n sääntöjä tulee uudistaa.

"Tarvitsemme avointa kauppaa enemmän kuin koskaan, jotta toivumme koronaviruskriisistä. Kauppapolitiikan on tuettava vihreää ja digitaalista muutosta. Sen pitäisi myös antaa meille työkalut taklata epäterveitä kauppatapoja."

"Pyrimme ratifioimaan jo neuvotellut sopimukset ja saamaan loppuun meneillään olevat neuvottelut", komissaari kertoi.

MTK:n mielestä Mercosur-sopimus on ristiriidassa EU:n kauppapoliittisen linjan kanssa.

"Sisämarkkinoille avataan tuontia tuotteista, joiden tuotantotavat vaihtelevat EU:n ja Mercosur-maiden välillä. Samalla luodaan kaksoisstandardi, jossa EU:n tuottajilta vaaditaan oleellisesti enemmän kuin tuontituotteilta", johtaja Juha Ruippo sanoo.

"Elintarvikesektorin esiin nostamat uhkakuvat naudanlihan, siipikarjan ja etanolituonnin hallitsemattomasta kasvusta eivät herätä huolta kauppakomissaarissa, vaikka samaan aikaan EU avaa myös muille sisämarkkinoitaan."

Euroopan tuottajien järjestö Copa-Cogeca muistuttaa Mercosur-sopimuksen vaaroista.

"Esimerkiksi 27 rikkakasvien torjunta-ainetta, jotka on kielletty Euroopassa, ovat käytössä Brasiliassa. Meidän tuotteidemme pitää siis kilpailla niiden kanssa", Copan puheenjohtaja Christiane Lambert toteaa.

Komission mukaan neuvottelut metsäkadosta ovat menossa Mercosur-maiden kanssa. "Käynnissä on vuoropuhelu erityisesti Pariisin sopimuksen ja metsien hävittämisen suhteen", strategiassa sanotaan.

Kestävä ruuantuotanto kuuluu myös tiiviiksi osaksi kauppasopimuksia. Komissio ehdottaakin niihin kestäviä elintarvikejärjestelmiä koskevaa lukua.

Lue lisää

Komission selvitys: kauppasopimuksilla positiivinen vaikutus EU:n maataloussektorille – suurin tuonnin kasvu odotettavissa Mercosur-maista

EU:lle kunnianhimoisempi kauppapolitiikka

Tutkija: Naudan ja sianlihan tuonti Etelä-Amerikasta EU:hun tuplaantuisi komission edistämällä sopimuksella – ajaa maanomistajien eliitin ja suuryritysten etuja ja kiihdyttää ympäristötuhoa

Mercosur-sopimuksella olisi tuhoisia vaikutuksia